Erityisesti yksi asia korostui Huuhkajien vierasvoitossa – ”Kyllä se on tärkeää meille”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajat kaatoi Kosovon tiistai-iltana MM-karsinnoissa 1-0 vieraskentällä.
Suomen ainokaisen laukoi Teemu Pukki pelin 83. minuutilla. Maalia edelsi Pukin röyhkeä nousu oikealta laidalta. Hän keskitti maalin eteen ja Kasper Hämäläinen puski kohti alakulmaa.
Kosovon maalivahti Samir Ujkani torjui Hämäläisen yrityksen, mutta Pukki oli irtopallossa ensimmäisenä iskien pelivälineen maaliin.
– Eihän se ollut hienoin matsi tänään. Kummaltakaan ei nähty hienouksia, mutta voitto haettiin, se oli tärkeintä. Itse sain sen maalin taas, vaikka ei se mikään kaunis ollut. Se aina nostattaa fiiliksiä, Pukki kertoi Palloliiton sivuilla.
Nyt Suomi on voittanut kaksi MM-karsintaottelua putkeen. Se on Pukin mielestä todella hieno asia.
– Ei ollut paras peli missään nimessä meiltä. En sanoisi heikko, mutta ei päästy omalle tasolle. Mutta tänään se riitti. Kyllä se on tärkeää meille, kun emme ole kauheasti voittaneet tässä viimeisten parin vuoden aikana, Pukki totesi.
Päävalmentaja Markku Kanerva oli samoilla linjoilla.
– Oman pelin osalta en ollut ihan tyytyväinen siihen, että pelinavaamisessa ei ollut tarpeeksi malttia ja toisaalta murtautumisvaiheessa emme löytäneet tarpeeksi usein niitä tiloja joita haimme. 1-0 riitti tänään ja se on tärkein asia. Lisäksi moni joukkue on ollut täällä vaikeuksissa ja Kosovo on kehittynyt vuodessa vielä paljon, Kanerva puntaroi.
Huuhkajien MM-karsinnat jatkuvat 6. lokakuuta vieraspelillä Kroatiaa vastaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin