Fifa tutkii Chelsean toimia jälleen samasta syystä – kolmas kerta kahdeksaan vuoteen
Kuva: Getty Images
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa käynnistää tutkinnan selvittääkseen Chelsean menettelytapoja nuorten pelaajien hankkimisessa. Kyseessä on kolmas kerta kahdeksaan vuoteen, kun Fifa tutkii Chelsean toimia vastaavista syistä.
Fifa haluaa saada selville, onko Chelsea noudattanut sääntöjä alle 18-vuotiaiden ulkomaalaisten pelaajien siirroissa.
Atletico Madridilla on tällä hetkellä päällä siirtokielto samantapaisten sääntöjen rikkomisesta. Madridilaisjoukkue valitti tuomiostaan urheilun vetoomustuomioistuimeen, mutta panna ja sen alkuperäinen pituus pysyivät voimassa.
Chelsea asetettiin syyskuussa 2009 kahden siirtoajan siirtokieltoon, mutta tuomio kumottiin seuran valituksen myötä. Fifa katsoi lontoolaisseuran rikkoneen sääntöjä, ku Gael Kakuta siirtyi ranskalaisesta RC Lensistä Chelsean organisaatioon.
Viime vuonna Chelsea oli jälleen tutkinnan alla, kun keskikenttäpelaaja Bertrand Traoresta ilmestyi kuvia, joissa hän pelasi lontoolaisseuran riveissä 16-vuotiaana, vaikka ei ollut saanut vielä kansainvälistä lupaa.
Fifan edustaja ei suostunut antamaan Daily Mailille kommenttia käynnissä olevasta tutkinnasta. Chelsean edustaja painotti vain, että ”seura noudattaa Fifan sääntöjä palkatessaan pelaajia”.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin