”Henkisesti väsyneelle” maajoukkuepelaajalle annettiin lomaa – ”Emme halua, että hän vaipuu syvemmälle”
Kuva: Getty Images
West Bromwich Albion on päättänyt antaa keskikenttäpelaajalleen Jake Livermorelle pidennetyn loman. Joukkueen managerin Tony Pulisin mukaan 27-vuotiaan Livermoren on annettava toipua ”henkisestä väsymyksestä”.
Englannin maajoukkueessa viisi kertaa esiintynyt Livermore oli sivussa West Bromin kokoonpanosta jo lauantaina, kun Albion pelasi maalittoman tasapelin West Hamia vastaan. Hän ei tule olemaan mukana myöskään keskiviikkona, kun West Brom kohtaa Manchester Cityn liigacupissa.
Pulis toivoo, että Livermore olisi hänen käytettävissään viikon päästä maanantaina Arsenalia vastaan.
– Hän on niin hyvä pelaaja meille, emmekä halua, että hän vaipuu syvemmälle ja syvemmälle, sanoi Pulis BBC:n mukaan.
Livermoren mukaan päätöksen takana oli tarkoitus antaa hänelle fyysistä lepoa, sillä hänellä on ollut vähemmän aikaa palautua maajoukkuetehtävien takia. Hän oli Englannin maajoukkueen mukana sekä kesä- että lokakuussa.
– Seura päätti, että nyt oli oikea ja ainoa aika antaa minulle muutama päivä vapaata, jotta voisin lepuuttaa kroppaani. Minulla ei ollut tähän aikaa kesällä maajoukkuetehtävien takia ja koska halusin osallistua preseasonille alusta lähtien uusien joukkuekavereideni kanssa.
Livermore kärysi kokaiinista vuonna 2015. Hänen vastasyntynyt poikansa oli kuollut hieman yli vuosi sitten. Englannin jalkapalloliitto FA päätti olla antamatta hänelle pelikieltoa ”ainutlaatuisten olosuhteiden” takia.
– Livermoren huushollissa on kaikki hyvin, mutta kiitos teille, jotka osoititte huolenne.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näkökulma: Kap Verden matka MM-kisoissa muistutti jalkapallon kauneudesta
- Argentiina laitettiin reilun pelin periaatteen edelle – Lionel Messi kiitti
- MM-säännöistä poikettiin – Argentiina sai hyötyä
- Lionel Messi osoitti tukensa Venezuelan maanjäristyksen uhreille – ”Lähetän heille paljon voimia”
- LIVESEURANTA: Neljännesvälierät käyntiin – Kanada vastaan Marokko!
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Javier Hernández: ”Portugalin keskikentän pitää tajuta, millainen pelaaja kärjessä on”
- Lionel Messin ennätys oli jäädä yllätyksen varjoon – Kap Verde kävi lähellä MM-jymypaukkua
- Kap Verden pelaajilta poikkeuksellinen temppu MM-kisoissa – Lionel Messi piiritettiin
- Tottenhamin menestysluotsi löysi uuden työpaikan
- Sami Hyypiä sai kovan kunnianosoituksen – toisen suomalaisen sivuuttaminen hämmentää
- MM-kisojen sensaatiomaalivahti pyysi Lionel Messiltä yhtä asiaa – ”Se oli uskomaton hetki”
- Kolumbia nappasi viimeisen jatkopaikan – tässä ovat MM-kisojen neljännesvälieräparit
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lionel Messi kehui Kap Verdeä – ”Näiden hetkien takia MM-kisat ovat ainutlaatuisia”
- Mitä Cristiano Ronaldo kuiskasi itselleen? – vaihtoehtoja on kaksi