Huuhkajien upea voitto vaati myös veronsa – Kosovo-pelin miehistöön muutamia muutoksia

Huuhkajat kairasi lauantaina komean voiton MM-karsinnoissa Islannista. Täyden pistepotin vastapainoksi peli vaati myös veronsa, sillä joukkueen kokoonpanossa tapahtuu muutoksia ennen tiistain Kosovo-ottelua, Suomen Palloliiton nettisivuilla tiedotetaan.
Perparim Hetemaj’n lisäksi tiistain kamppailun missaa Jere Uronen varoitustilin täyttymisen takia. Juhani Ojala ja Joona Toivio (kuvassa) puolestaan ovat sivussa loukkaantumisten takia.
Paikkaajiksi joukkueen kokoonpanoon nousevat todennäköisesti Kari Arkivuo, päävalmentaja Markku Kanerva täydensi joukkuetta lisäksi Dani Hatakalla.
Suomi lentää Albaniaan tänään sunnuntaina ja kohtaa Kosovon tiistaina.
Lohkojumbolla lienee luvassa hikinen urakka, sillä Kosovo pelaa tänään Kroatiaa vastaan eilen keskeytetyn ottelunsa loppuun. Maiden välinen koitos keskeytettiin lauantaina haastavien sääolosuhteiden takia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS