FC KTP otti elintärkeän voiton maanantaina lappeenrantalaisesta PEPO:sta ja pysyi tiukasti kiinni nousutaistossa Ykköseen. Kotkassa, Arto Tolsa Areenalla, nähtiin hienoa jalkapallokulttuuria, kun lehterit täyttyivät ratkaisuotteluun.

Kotkalaiset voittivat PEPO:n lopulta maalein 3-1. Ottelua oli seuraamassa paikan päällä peräti 2238 katsojaa. Yleisömäärä olisi jopa Veikkausliigan tasolla varsin kelvollinen lukema.

KTP:n syöksykierre näyttäisi nyt olevan katkeamassa, sillä seura johtaa Kakkosen A-lohkoa pisteen erolla maanantaina kaatuneeseen PEPO:on. Syöksykierre alkoi vuonna 2015, jolloin KTP pelasi vielä Veikkausliigassa, mutta putosi kauden päätteeksi Ykköseen. Ykkösessä kyyti oli viime kaudella kylmää ja sarjataso laski jälleen kauden jälkeen. Nyt kierre on katkeamassa ja nousu kohti parrasvaloja alkanut.

Kakkosessa on kolme lohkoa, joista voittajat ja paras toiseksi sijoittunut joukkue pelaavat kaksiosaiset nousukarsintafinaalit. Kaksi joukkuetta nousee siis kaudeksi 2018 Ykköseen.

Tällä hetkellä Kakkosen B-lohkoa johtaa Salon Palloilijat ja C-lohkoa AC Kajaani. Tällä hetkellä GBK, eli Gamlakarleby Bollklubb Kokkolasta on kiinni jatkokarsintapaikassa. Kakkosessa pelataan 22 ottelua ja tällä hetkellä suurimmalla osalla joukkueista on pelattuna 19 ottelua.