Naisten liigan maalitykki siirtyy Juventukseen
Kuva: Juha Tamminen
PK-35 Vantaan ja Suomen maajoukkueen hyökkääjä Sanni Franssi siirtyy Juventukseen. Seurat kertoivat siirrosta verkkosivuillaan.
Franssi, 22, voitti viime kaudella Naisten liigan maalipörssin 20 osumalla ja hänet valittiin sarjan parhaaksi pelaajaksi.
Hän siirtyi viime kesänä sveitsiläiseen FC Zürichiin, josta hän palasi tämän vuoden heinäkuussa PK-35 Vantaan vahvuuteen. Paluunsa jälkeen Franssi ehti pelata neljä Naisten liigan ottelua, joissa syntyi kolme maalia. Suomen Cupissa Franssi pelasi kaksi ottelua, joista ensimmäisessä hän viimeisteli heti paluuottelussaan nopean hattutempun Helsingin Palloseuran verkkoon. Lisäksi Franssi osui Mestarien liigan karsintaturnauksessa puolalaista Medyk Koninia vastaan.
Koko urallaan Franssi on pelannut Naisten Liigassa yhteensä 74 ottelua, joissa on syntynyt 54 maalia. Mestarien liigassa hyökkääjällä on tilillään 20 ottelua ja seitsemän maalia. Naisten A-maajoukkueessa Franssi on esiintynyt 12 kertaa ja onnistunut kerran maalinteossa.
– Oli todella hienoa, että Sanni pelasi muutaman kuukauden meillä ja hänet huomattiin myös täältä. Tämä on Sannille hieno mahdollisuus päästä eurooppalaiseen huippuseuraan. Italiassakin on huomattu, että naisten jalkapalloon kannattaa panostaa ja Juventuksen tasoisessa seurassa asiat tehdään varmasti kunnolla, PK-35 Vantaan päävalmentaja Jari Väisänen sanoi seuran tiedotteessa.
Perinteinen italialaisseura Juventus perusti naisten joukkueen tämän vuoden kesällä. Juventus osallistuu Italian pääsarjaan naisten Serie A:han.
Franssin lisäksi Juventuksessa pelaa myös Suomen maajoukkueen puolustaja Tuija Hyyrynen, joka siirtyi seuraan elokuun alussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin