Sergio Ramos: ”Ei ole yllätys, että Barcelona saa pilkkuja, mutta me emme”
Kuva: Getty Images
Keskiviikkona koitti ensimmäinen kerta 73 peräkkäisen ottelun jälkeen, kun Real Madrid ei onnistunut tekemään maaliakaan.
Real hävisi La Ligan ottelussa kotikentällään Real Betisille 0-1 Antonio Sanabrian lisäajan maalilla.
Kotijoukkueen kapteeni Sergio Ramos ei ollut ajoittain tyytyväinen ottelun tuomaritoimintaan, mutta sanoi, että asiasta puhuminen ei ole ennenkään auttanut madridilaisia.
– Mitä enemmän puhumme tuomareista, sitä huonommaksi se menee. Meidän on kunnioitettava tuomareita ja toivottava, että he pyrkivät suoriutumaan niin hyvin kuin mahdollista, sanoi Ramos Marcan mukaan.
Real Madrid ei ole viiden pelatun kierroksen jälkeen onnistunut ottamaan yhtäkään voittoa kotistadionillaan Santiago Bernabeulla, ja joukkueen kausi on muutenkin alkanut nuhaisesti. Pääkilpailija FC Barcelona on karannut jo seitsemän pisteen päähän.
Ramos ei syytä kasvaneesta piste-erosta tuomareita, mutta vihjaa, että heilläkin on ollut osuutensa asiaan.
– En ole yllättynyt, että he eivät anna meille rangaistuspotkuja, mutta he antavat niitä Barcelonalle.
– Jos me olisimme kuitenkin tehneet kolme maalia, meidän ei tarvitsisi olla tyytymättömiä tähän.
– Meillä on ollut vaikea alku, mikä on huolestuttavaa. Olemme pelanneet vastustajia vastaan, jotka normaalisti lähtevät Santiago Bernabeulta toisenlaisen tuloksen kanssa, mutta nyt meidän on jatkettava ja ajateltava tulevia otteluita.
– Olemme samat pelaajat, jotka voittivat vielä mestaruuksia 1,5 kuukautta sitten. Meidän on oltava yhtenäisiä ja ajateltava pelaamistamme, sillä meillä on loistava joukkue. Meillä ei voi olla tekosyitä.
Real-kippari ei näe, että seitsemään pisteen kaula olisi liian suuri kurottavaksi.
– Seitsemän pisteen päässä oleminen Barcelonasta ei ole liian iso haaste. Olemme nousseet takaisin pahemmistakin tilanteista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan