Serie A:n portteja kolkuttelee taas yksi suomalainen: ”Vaikka olen näin nuori, haluan sen paikan”
Kuva: Getty Images
Serie A:ssa on tällä kaudella saanut peliminuutteja kaksi suomalaista, Perparim Hetemaj sekä hiljattain SPAL:n riveihin siirtynyt Sauli Väisänen. Kolmas suomalainen kolkuttelee jo Serie A:n portteja Laziossa ja hän on Abukar Mohamed.
Mohamed siirtyi viime tammikuussa Turun Palloseurasta Italian suurseura Lazion riveihin. Kaiken kukkuraksi vasta 18-vuotias keskikenttäpelaaja pääsi jo viime kaudella vaihtopenkille seuraamaan Lazion otteita, vaikka kausi piti alunperin kulua Primavera-joukkueessa, eli Lazion A-junioreissa.
– Se tuli aikamoisena yllätyksenä, että he halusivat minut sinne tosissaan ja nayttivät sen sillä, että pääsin heti edustuksen mukaan siellä. Viime kausi meni ihan hyvin, vaikka olin hieman loukkaantuneena myös, Mohamed kertoi Huuhkaja tv:lle.
Lazio kuuluu Serie A:n kärkiseuroihin, josta hyvä osoitus oli heti kauden alussa, kun Lazio kaatoi Juventuksen Italian Supercupissa. Kovasta joukkueesta huolimatta Mohamed haluaa tällä kaudella saada debyytin Serie A:ssa.
– Tämä kausi on lähtenyt hyvin käyntiin. Kyllä siitä peliajasta täytyy taistella. Mutta vaikka olen näin nuori, niin haluan ottaa pelipaikan sieltä (edustusjoukkueesta), Mohamed täräytti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne