Manchester Unitedin legendamanageri Sir Alex Ferguson tunnettiin taktisen osaamisensa lisäksi loistavana pelaajien johtajana.

26 ManU:ssa vietetyn vuoden aikana Ferguson kohtasi useita räväköitä persoonia ja lajin supertähtiä, ja hänen oli saatava heidät puhaltamaan yhteen hiileen. Kolmetoista Valioliigan mestaruutta ovat osoituksena skottimanagerin onnistumisesta tehtävässään.

Unitedin entisen pelaajan David Bellionin mukaan Ferguson oli äärimmäisen tiukka erityisesti nuorten pelaajien kanssa. Bellion kertoi The Sun -lehden haastattelussa, kuinka Ferguson opetti eräälle nuorukaiselle varsin selvästi, miten asiat Manchesterissa hoidetaan.

– Kerran eräs nuori pelaaja, joka oli juuri kirjoittanut ensimmäisen ammattilaissopimuksensa, ajoi harjoituksiin Bentleyllä, kertoi Bellion.

– Sir Alex laittoi hänet myymään sen välittömästi.

– Ajoin Carringtoniin (ManU:n harjoituskeskus) Austin Minillä lähes vuoden, vaikka minulla oli kotona odottamassa Mercedes.

– Sir Alex ei pitänyt siitä, että nuorilla pelaajilla nousi neste hattuun. Hän vihasi kaikkia, jotka esittelivät vaurauttaan ennen kuin he olivat tehneet mitään elämässään tai jalkapallossa.