TPS:n saldo hakee vertaistaan – voiko mikään enää estää sarjanousua?
Kuva: Juha Tamminen
Turun Palloseura on todella lähellä nousta takaisin Veikkausliigaan pudottuaan sarjasta kauden 2014 päätteeksi. Torstaina TPS kaatoi FC Hakan vieraskentällä 2-0. Voiton myötä Palloseura vahvisti asemaansa Ykkösen sarjakärjessä.
TPS:n maaleista vastasivat Ilari Mettälä yhdeksännellä peliminuutilla sekä konkarihyökkääjä Mikko Hyyrynen 25. minuutilla.
TPS:n alkukausi oli vaikea. Ensimmäisten neljän kierroksen jälkeen tilanne näytti jopa tukalalta. Ensimmäiset kaksi ottelua TPS hävisi ja ensimmäinen voitto tuli vasta viidennessä ottelussa.
Sen jälkeen turkulaisten meno on ollut huimaa. Viimeisestä 21 ottelusta TPS on hävinnyt vain kerran. Tappio tuli sarjan häntäpäässä karsiutumista vastaan taistelevalle Gnistanille elokuun alussa. Kurssi kuitenkin kääntyi samantien ja sen jälkeen kuudesta ottelusta on tullut viisi voittoa ja yksi tasapeli.
Viime kaudella TPS ylsi kaksiosaiseen nousukarsintaan, jossa FC Inter oli kuitenkin parempi. TPS:lla on jäljellä neljä ottelua Ykköstä ja sarjajohto FC Honkaan on kuusi pistettä, tosin Honka on pelannut yhden ottelun vähemmän kuin TPS.
Näillä näkymin suora sarjanousu saattaa ratketa jo ennen viimeistä kierrosta, jolloin Honka ja TPS kohtaavat Tapiolassa. Joka tapauksessa viimeinen kierros tulee olemaan kutkuttava, sillä KPV pelaa OPS:a vastaan, eikä KPV ole Honkaa perässä tällä hetkellä kuin kaksi pistettä. Sarjassa toiseksi sijoittunut karsii noususta Veikkausliigassa toiseksi viimeiseksi sijoittuneen kanssa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan