Ykkösessä pelaava AC Oulu kertoo verkkosivuillaan hakevansa uutta päävalmentajaa avoimella haulla.

ACO tiedotti lauantaina, että joukkueen nykyinen käskyttäjä Rauno Ojanen ei jatka toimessä enää tämän kauden jälkeen. Ojanen on valmentanut oululaisjoukkuetta vuoden 2012 syyskuusta lähtien, lue lisää tästä.

– Keskustelimme asioista hyvässä hengessä ja tulimme siihen johtopäätökseen, että tiemme ainakin tässä vaiheessa eroavat. Seurana aloitamme ensi kauden valmentajan kartoituksen välittömästi, kertoi AC Oulun seurajohtaja Juho Meriläinen joukkueen tiedotteessa.

ACO ottaa hakemuksia vastaan ensi viikon maanantaihin (11.9.) asti. AC Oulu Oy:n hallitus, seura- ja urheilujohto valitsee 2-4 parasta ehdokasta henkilökohtaiseen haastatteluun.

Ojasen ryhmä on kirjoitushetkellä Ykkösen sarjataulukossa kuudentena 29 pisteellä. Sillä on kuitenkin ottelu vähemmän pelattuna kuin kaikilla muilla ylempänä olevilla joukkueilla.

Torstaina ACO:lla on mahdollisuus napata kolmen pisteen ja neljännen sijan lisäksi myös kaupungin herruus itselleen, kun se kohtaa paikallisvastustajansa Oulun Palloseuran Raatin stadionilla.