Yle: Huuhkajien huippulupaus loukkaantui Kosovo-ottelussa – ”Pohkeeseen tuli jotain”
Kuva: Juha Tamminen
Tänä vuonna Suomen A-maajoukkueeseen noussut keskikenttäpelaaja Fredrik Jensen pääsi tiistaina ensimmäistä kertaa Huuhkajien avaukseen, kun Huuhkajat kohtasi Kosovon vieraskentällä Albaniassa MM-karsintaottelussa.
Ottelu päättyi Suomen 1-0-voittoon Teemu Pukin maalilla.
Hollantilaisessa Twentessä viime vuonna läpimurtonsa tehneen Jensenin, 19, peli päättyi kuitenkin lyhyeen, kun hänet otettiin vaihtoon 54. minuutilla. Hän loukkasi jalkansa hetkeä aiemmin kaksinkamppailutilanteessa Kosovon Valon Berishaa vastaan ja nilkutti muutaman minuutin kentällä, kunnes Suomi pelasi pallon sivurajasta ulos.
– Jalka jäi sinne jonnekin väliin ja pohkeeseen tuli jotain. Huomenna tiedetään lisää. Nyt se tuntuu tosi jäykältä, mutta vielä en pysty sanomaan sen enempää, Jensen kertoi ottelun jälkeen Yle Urheilun haastattelussa.
Huuhkajat nappasi tiistaina toisen peräkkäisen voittonsa MM-karsinnoissa. Lauantaina Suomi kaatoi Islannin Tampereen Ratinan stadionilla 1-0.
Jensenin mukaan tiistain esitys ei ollut Suomen parhaimpia, mutta tulos oli onneksi positiivinen.
– Varmaan katsotaan jengin kanssa, mitä olisimme voineet tehdä paremmin, ja mitä pitää tehdä paremmin ensi pelissä. Varmaan se oli rohkeudesta kiinni. Tämä ei ollut meiltä maailman hienoin peli, mutta saimme kolme pistettä, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan