Kenny Dalglish kuuluu Liverpoolin kaikkien aikojen pelaajien joukkoon, moni pitää häntä jopa seuran historian parhaana pelurina.

Dalglish nautti Liverpoolin kanssa suurta menestystä myös siirtyessään edustusjoukkueen pelaaja-manageriksi vuonna 1985. Hän voitti punapaitojen valmentajana muun muassa kolme Englannin pääsarjan mestaruutta sekä kaksi FA Cupia.

Liverpoolin palkkalistoilla ollut Dalglish hälytettiin edustusjoukkueen apuun myös vuoden 2011 alussa, kun Roy Hodgson sai kenkää päävalmentajan paikalta. Dalglish nimitettiin joukkueen väliaikaiseksi valmentajaksi, mutta ilmaisi kiinnostuksensa vakituiseen virkaan ja sai myöhemmin kolmen vuoden sopimuksen.

Skottimanagerin paluu Anfieldille ei ollut kuitenkaan yhtä onnistunut kuin kannattajat toivoivat. Kaudella 2011-12 Dalglish toi Liverpoolille liigacupin voiton ja paikan FA Cupin loppuottelussa, mutta Valioliigassa joukkueen sijoitus oli vasta kahdeksas, seuran huonoin saavutus pääsarjassa sitten vuoden 1994. Niinpä Dalglish sai kauden jälkeen lähteä.

Lokakuussa 2013 skottilegenda palasi Liverpoolin palvelukseen neuvonantajan rooliin.

Viime keväänä Dalglishilla nousi pala kurkkuun, kun hänet kutsuttiin manageri Jürgen Kloppin toimistoon konferenssipuheluun seuran omistajan John Henryn kanssa. Hän luuli saavansa jälleen kenkää.

– Menin Jürgenin toimistoon ja siellä oli tietokoneen näyttö, jossa olivat John ja hänen vaimonsa Linda sekä toinen, jossa oli Tom Werner (Liverpoolin puheenjohtaja), sanoi Dalglish Independentin mukaan.

– John rupesi puhumaan ja minä ajattelin, että ”Jeesus, mitä minä olen tehnyt?” Luulin, että saisin taas potkut.

Totuus oli kuitenkin hieman toisenlainen. Seuran johtajat halusivat nimetä yhden stadionin katsomoista Dalglishin mukaan.

Kenny Dalglish Stand vihitään käyttöön perjantaina.

– Luulin, että olin ongelmissa ja sitten he sanoivat, että he haluavat nimetä katsomon minun mukaani. Se oli jalkapallon eteen tehdyn työn lisäksi kaikesta siitä, mitä olemme Marinan (Dalglishin vaimo) tehneet yhteisölle ja hyväntekeväisyydelle ja kaikelle.