Huukajien toppari Sauli Väisänen siirtyi täksi kaudeksi Serie A:han SPAL:n riveihin. Heti avausottelussa jo avauskokoonpanon paikan vallannut Väisänen on tyytyväinen aikaansa Italiassa.

Vaikka alku Serie A:ssa oli sarjanousija SPAL:lle sekä Väisäselle ruusuinen, on hankaluuksia ilmennyt viime aikoina. SPAL ei ole onnistunut voittamaan edellisestä viidestä ottelusta yhtäkään. Saldo on tyly; vain yksi tasapeli sekä neljä tappiota. Myös Väisäsen peliminuutit kokivat muutoksen ensimmäisten tappioiden tultua.

Edellisessä kolmessa ottelussa Väisänen on päässyt vain kerran kentälle Napolia vastaan ja silloin hän tuli vaihdosta sisään ja pelasi 25 minuuttia. Silti Väisänen vastaili Huuhkaja tv:n kysymyksiin rentona ja pilke silmäkulmassa. Italian valloitus on miehen mukaan aikataulussa.

– Ihan hyvät shortsirajat on tullut, mies repeää heti ensimmäisessä kysymyksessä ja jatkaa pienen keräilyn jälkeen:

– Ihan hyvin on mennyt toistaiseksi ja aikataulussa. Ihan hyvä rooli minulla on joukkueessa ja olen päässyt ihan hyvin pelaamaan. Kielikin rupeaa jo vähän sujumaan.

Samaan aikaan kameran taustalla joku repeää nauruun, kun Väisänen kehuu omaa kielitaitoansa.

– Täällä joku nauraa, ettei muka kieli sujuisi, mutta hyvin se sujuu.

Tämän jälkeen haastattelija vielä tarkentaa, että onnistuuko pitsan tilaaminen?

– Totta kai. Sehän on tärkeintä kielessä, että pitsan pystyy tilaamaan, Väisänen naurahtaa.

Voi siis sanoa, että Väisäsen startti Serie A:ssa on lähtenyt vähintäänkin hyvin käyntiin.