Kommentti: Kroatian sekoilussa ei järkeä – valmentajan potkuilla täysin väärä ajoitus
Kuva: Getty Images
Suomi onnistui eilen uroteossa, joka sai koko Kroatian jalkapalloilun paniikkiin. Pyry Soirin loppuhetkien tasoitus Rijekan illassa merkitsi sitä, ettei MM-karsintalohkon suuri ennakkosuosikki todennäköisesti saisi suoraa kisapaikkaa Venäjälle.
Lauantaina myrsky huipentui. Kroatian päävalmentaja Ante Cacic sai odottamattomasti liitolta monoa kahden vuoden uskollisen palveluksen jälkeen (lue uutinen).
Päätöksen ajoitus hämmästytti, mutta se on tylyä jatkumoa maan liiton sisällä vallitsevalle sekasorrolle.
Krotian jalkapalloliitto on pitkään ollut kyseenalaisen pyörityksen alla niin varaapuheenjohtaja Zdravko Mamicin korruptiosyytösten kuin muiden selkkausten vuoksi. Myös kannattajat ovat olleet tyytymättömiä kyseenalaisiin toimiin. Tämä on näkynyt pahimmillaan oman joukkueen pelin sabotointiyrityksinä.
Yksi esimerkki nähtiin viime vuoden EM-kisoissa, kun kroatilaiskannattajat heittivät Ranskassa ilotulitteita kentälle häiritäkseen tarkoituksella joukkueensa johtoasemaa. Kaiken pohjana on pidetty häpeää maan liittoa kohtaan.
Peli oli vielä auki
Sotku oli siis ollut jo hyvän aikaa ilmassa ennen perjantain kompurointia. Mutta oliko Cacicin potkiminen juuri nyt viisasta? Ei ainakaan minun mielestäni. Islannin odotetaan voittavan viimeisen kotiottelunsa Kosovoa vastaan, mutta jatkokarsintapaikka on edelleen tiukasti Kroatian käsissä. Se vaatisi vain pisteen Ukrainasta. Kolikolla on kääntöpuolensakin ja kahden pisteen kaula kapea. Ukrainan voittaessa, maa etenisi Kroatian ohitse jatkokarsintoihin. Valmentajan erottaminen voi luoda Kroatian pukukopin sisälle sen epätoivotun sekasorron tunteen, joka pahimmallaan toteuttaisi edellämainitun skenaarion. Lohkosuosikin MM-unelma kariutuisi saman tien ilman toista mahdollisuutta lohkokakkosten jatkokarsinnassa. Tutun valmentajan tuomaa luottamusta olisi tarvittu maanantaina enemmän kuin kertaakaan näissä karsinnoissa. Potkuissa käsittämättömintä on se, että Cacicin peli kisapaikan suhteen oli vielä auki. Päävalmentajan potkiminen tällaisessa paikassa on silkkaa järjettömyyttä. Jos kannattajat olivat jo ennestään turhautuneita maan jalkapallon tilanteeseen, nyt vettä lyödään lisää myllyyn. Tästä se luottamus ei ainakaan parane. Joni Ahokas Twitter: @AhokasJoniLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”