Markku Kanerva äärimmäisen ylpeä Huuhkajista – nosti esiin merkittävän pointin debytanteista
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva oli mielissään suojattiensa otteista MM-karsintojen loppumetreillä.
Karsinnat päättyivät Suomen osalta 2-2-tasapeliin Turussa Turkkia vastaan maanantaina. Suomi nousi ottelussa kahdesti takaa tasoihin (uutinen).
– Vähän kaksijakoinen peli. Toisella jaksolla etenkin hyökkäyspeli toimi. Toki puolustuspelissä alkoi olla vähän ongelmia tasapainon kanssa, etenkin 1-0-maalin jälkeen. Mutta joukkue osoitti taas vahvaa henkistä kanttia ja voitontahtoa, että tultiin viimeisen vartin aikana kerran tasoihin ja sitten vielä toisen kerran, Kanerva tuumii Palloliiton sivuilla.
MM-karsintojen viimeiset pelit sujuivat Suomelta tulosten valossa komeasti. Huuhkajat kaatoivat Islannin ja Kosovon sekä nappasi pisten Kroatiaa ja Turkki vastaan.
– Kahdeksan pistettä neljästä pelistä, se ei ole mielestäni huono saldo. Kokonaisuutena olen äärimmäisen ylpeä tästä joukkueesta. Pystyimme napsimaan pisteitä ja jopa voittoja näiltä joukkueilta, siihen olen erittäin tyytyväinen, Kanerva iloitsee.
Kanerva muistuttaa myös uusista vastuunkantajista maajoukkueessa.
– Ja toki jos ajatellaan tämän vuoden karsintapelejä, niin koko karsinnassa kahdeksan debytanttia, minun aikanani seitsemän debytanttia. Eli kyllä tässä pelaajat ovat saaneet vähän näyttöpaikkaakin.
– Totta kai jatkossa, kun pelataan maaotteluita ennen seuraavaa karsintaa, Kansojen liigaa, niin siellä tulee varmaan enemmän peliaikaa ja näyttösaumaa, Kanerva ennakoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin