NÅ: 16 maalilla Veikkausliigan maalikuninkuuteen: ”Nyt tuntuu vain raskaalta”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnin hyökkääjä Aleksei Kangaskolkka voitti Veikkausliigan maalikuninkuuden 16 täysosumalla. Se jäi lopulta laihaksi lohduksi, kun IFK menetti viime hetkillä euro-paikkansa.
IFK hävisi kotonaan pronssia voittaneelle Ilvekselle. Voitolla tai tasapelillä saarelaiset olisivat varmistaneet paikan ensi vuoden Eurooppa-liigan karsintoihin.
– Vaikea pukea tunteita sanoiksi juuri nyt. Todella kaksijakoiset tunteet. Nyt tuntuu vain raskaalta. Jalkapallo on kuitenkin ensisijaisesti joukkueurheilua ja joukkueen tulokset menevät omien henkilökohtaisten esitysten edelle. Menee varmaan hetki ennen kuin osaan arvostaa tätä, Kangaskolkka harmitteli Nya Ålandille.
Kangaskolkka pelasi joka tapauksessa upean kauden. Mies on kerran aiemmin urallaan yltänyt samaan maalimäärään kaudella 2012. IFK:n kausi oli kuitenkin Kangaskolkan mukaan pettymys. Hallitseva mestari jäi lopulta sarjassa viidenneksi.
– Totta kai on katkeraa, että tämä päättyi näin – että FC Lahti ratkaisee viimeisellä minuutilla. Taulukko on kuitenkin totuus koko kauden ajan, saimme mitä ansaitsimme. Kyse ei ole epäonnesta, vaan laadusta ja esityksistä. Tänä vuonna neljä joukkuetta oli meitä parempia, niin yksinkertaista se on, Kangaskolkka totesi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan