Pikkuhuuhkajat venyi komeasti – Kaan Kairinen hurjassa vireessä
Kuva: Juha Tamminen
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue venyi komeasti 3-3-tasapeliin Puolan vieraana EM-karsinnoissa. Kaan Kairinen oli Pikkuhuuhkajien syömähammas Puolaa vastaan.
Reilun tunnin kohdalla Kairinen tykitti hirmuisella laukauksella 16-rajan ulkopuolelta Pikkuhuuhkajat 2-1-johtoon. Lisäksi Kairinen antoi kulmapotkun Fredrik Jensenin tekemään 3-3-tasoitukseen 76. minuutilla. Kairinen on nyt tehnyt kahdessa karsintaottelussa kaksi maalia ja antanut yhden maaliin johtaneen syötön.
Suomen musta hetki tuli hieman Kairisen osuman jälkeen. Puola tasoitti 69. minuutilla Pawel Tomczykin osumalla ja vain pari minuuttia myöhemmin Dawid Kownacki laukoi kotijoukkueen rangaistuspotkulta 3-2-johtoon.
Rangaistupotkuun johtanut tilanne oli hieman kyseenalainen. Suomen kapteeni Richard Jensen antoi pienen tönäisyn Puolan hyökkääjälle, joka ei olisi välttämättä ehtinyt palloon ennen maalivahti Markus Uusitaloa. Serbialainen erotuomari Nenad Djokic näki tilanteessa rikkeen ja vihelsi rangaistuspotkun.
Kownacki laukoi Puolan avausmaalin jo seitsemännellä peliminuutilla. HJK:ssa Suomen mestaruuden jo tällä kaudella voittanut Sebastian Dahlström viimeisteli Suomen 1-1-tasoituksen. Hienon esityön maaliin teki FC Lahden Santeri Hostikka.
Suomi on nyt kerännyt kahdesta ottelusta kaksi pistettä EM-karsinnoissa. Ensimmäisessä ottelussa Pikkuhuuhkajat jäi Färsaarten kanssa kotikentällä tasapeliin. Seuraavaksi Suomi kohtaa lohkoa puhtaalla pelillä johtavan Tanskan. Ottelu pelataan ensi tiistaina Telia 5G -Areenalla.
Jos et näe alla olevaa kuvaa, voit katsoa sen täältä.
Suomen maalintekijät tänään Fredrik Jensen, Sebastian Dahlström ja Kaan Kairinen. Upea peli! #Pikkuhuuhkajat #POLFIN
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Järisyttävä päätös: mestari vaihtuu kaksi kuukautta finaalin jälkeen
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan