AS Roma venyi tasapeliin Lontoossa – Antonio Conte myönsi: ”Tein virheen”

© Kuva: Getty Images

Chelsea ja AS Roma pelasivat keskiviikon Mestarien liigan kierroksella viihdyttävän 3-3-tasapelin Lontoossa. Chelsea-manageri Antonio Conte myönsi tehneensä taktisen virheen ottelun aikana.

Chelsea johti avauspuoliskon jälkeen Eden Hazardin sekä David Luizin osumilla ottelua 2-1. Roman 2-1-kavennuksen hieman ennen taukovihellystä teki Aleksandar Kolarov.

Toisella puoliskolla Roma otti komennon. Edin Dzeko tasoitti ottelun 64. minuutilla ja teki johtomaalin 70. minuutilla Kolarovin syötöstä. Hazard toi kuitenkin Chelsean tasoihin vain viitisen minuuttia myöhemmin.

– Me olimme vaikeuksissa ensimmäisen puoliajan lopussa ja toisen puoliajan alussa. Tein taktisen muutoksen ja se oli virhe. Se on minun vastuulla, koska yritin muokata meidän muodostelmaa, tarvitsimme enemmän tasapainoa. Pelaajat eivät ole tottuneet siihen systeemiin ja päädyimme esitykseen, jota ei oltu harjoiteltu, Conte kertoi ottelun jälkeen.

Conte on tällä kaudella valitellut kokoonpanonsa kapeutta. Ja sama laulu jatkui myös Roma-ottelun jälkeen.

– Maksoin kalliisti siitä, että siirsin David Luizin keskikentälle. Hänellä oli pohje kipeä ja se ei ollut oikea valinta. En puhu loukkaantuneista tai pelikiellossa olevista pelaajista. Meillä on kolme loukkaantunutta, ei seitsemää tai kahdeksaa. Meillä on vähän vaihtoehtoja, koska tämä on se joukkue, mikä meillä on. Pidämme mielellään yhden pisteen kotipelistä, jossa kohtasimme hyvän vastustajan, Conte totesi.

Lähde: Calcio Mercato


FC Inter vs KuPS – näin lunastat 50€ ilmaisvedon

  1. Avaa pelitili Betsafelle alapuolen napista.
  2. Talleta  ja lyö vähintään 1€ veto tämän ottelun voittajasta.
  3. Jos veikkaat ottelun voittajan oikein, saat 50€ ilmaisvedon.