Saksa silppusi vastustajansa MM-karsinnoissa – historiallisen kovaa jälkeä
Kuva: Getty Images
Hallitseva maailmanmestari Saksa on lähdössä ensi kesän MM-kisoihin äärimmäisen hyvässä vireessä.
Saksa teki sunnuntaina MM-karsinnoissa historiaa, kun se päihitti viimeisessä ottelussaan Azerbaidzanin 5-1. Sunnuntain tuloksen myötä Saksa voitti kaikki kymmenen karsintapeliään.
Vastaavaan on pystynyt aiemmin vain Espanjan joukkue karsiessaan vuoden 2010 MM-lopputurnaukseen, jonka se myös voitti.
Saksan tappava tehokkuus jättää kuitenkin myös Espanjan taakseen. Joachim Löwin valmentama miehistö iski karsinnoissa 43 maalia ja päästi vain neljä. Sen vastustajiin C-lohkossa kuuluivat Pohjois-Irlanti, Tshekki, Norja, Azerbaidjan ja San Marino.
Espanja iski vuoden 2010 MM-turnauksen karsinnoissa 28 maalia ja päästi viisi. Sen lohkovastustajina olivat Bosnia-Hertsegovina, Turkki, Belgia, Viro ja Armenia.
Tiistaina myös Sveitsillä on mahdollisuus nousta Saksan ja Espanjan kanssa samaan kerhoon, kun se kohtaa viimeisessä karsintaottelussaan vieraskentällä Portugalin. Sveitsi on voittanut kaikki yhdeksän otteluaan, ja sen maaliero on tällä hetkellä 23-5.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa