Tasavallan presidentti Sauli Niinistö uskoo Huuhkajiin – viiltävä kuitti Jari Tervolle
Huuhkajien kannattajat odottavat jo vesi kielellä perjantai-illan kliimaksia, kun Kroatia isännöi Suomea MM-karsintaottelussa Rijekassa. Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä riittää uskoa Huuhkajiin.
Suomi lähtee otteluun selkeänä altavastaajana, sillä Kroatia pelaa tiukasti vielä lohkovoitosta ja suorasta paikasta ensi kesän Venäjällä pelattaviin MM-kisoihin. Suomen kannalta viimeisillä otteluilla on lähinnä kosmeettinen vaikutus tulevaisuutta silmällä pitäen.
Presidentti Niinistö antoi viiltävän vastauksen kirjailija Jari Tervon twiittiin, jossa manailtiin illan ottelua Huuhkajien kannalta. Tervo on aiemminkin kirjoittanut melko piikikkäitä twiittejä Huuhkajista, varsinkin tappioiden hetkillä.
– Suomi pelaa MM-karsintamatsin Kroatiaa vastaan parin tunnin kuluttua. Siksi kaikki on vielä hyvin, Tervo kirjoitti.
Tähän Niinistö sivalsi varsin osuvasti yhdellä sanalla:
– Kroaateilla?
Niinistöllä on vankka jalkapallotausta, sillä hän oli Suomen Palloliiton puheenjohtaja ennen kuin hänet valittiin tasavallan presidentiksi vuonna 2012. Suomen ja Kroatian välinen ottelu alkaa kello 21.45 Suomen aikaa. Lue ottelun ennakointia täältä.
Katso twiittikeskustelu alta, jos et näe, voit katsoa sen täältä.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa