Teemu Pukin Bröndby nousi sarjakärkeen – vastapuolen Joni Kauko mukana hyvässä ja pahassa
Teemu Pukin ja Paulus Arajuuren edustama Bröndby otti maanantaina jo viidennen peräkkäisen voittonsa Tanskan Superliigassa – ja kuudennen putkeen, jos Cupin ottelu lasketaan. Viimeksi Bröndby on hävinnyt yli kaksi kuukautta sitten 20. elokuuta.
Maanantaina Bröndbyn taidot sai tuta sarjan peränpitäjä Randers, joka taipui numeroin 3-1. Voittonsa myötä Bröndby nousi Superliigan kärkeen ohi Midtjyllandin ja Nordsjaellandin, kun 14 kierrosta on pelattu.
Teemu Pukki pelasi ottelussa 86 minuuttia ja Paulus Arajuuri seurasi koko ottelun penkiltä. Vastapuolen Joni Kauko sen sijaan oli näkyvämmin esillä.
Turkulaislähtöinen Kauko pelasi keskikentän keskustassa ja ohjasi epäonnekseen Bröndbyn avausmaalin omaan verkkoon 15 minuutin pelin jälkeen. Varttitunti myöhemmin Kauko kuitenkin paikkasi virheensä, ja syötti Randersin tasoituksen. Kaukon keskitys tavoitti Jonas Bagerin, joka puski lukemat 1-1:een.
Kaukolla oli ottelussa hyvä tilaisuus myös maalintekoon, kun toista jaksoa oli pelattu kymmenisen minuuttia. Suomalaisen hyvä laukaus kulmapotkutilanteesta painui kuitenkin hieman ohi maalin. Kauko otettiin vaihtoon 87. minuutilla tilanteessa 2-1.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne