TPS-valmentaja Mika Laurikaisen pitkä projekti sai palkintonsa – ”Matka ei ollut vuoden mittainen”
TPS:n päävalmentaja Mika Laurikainen oli onnellinen mies seuran paluun Veikkausliigaan varmistuttua Ykkösen päätösottelussa FC Honkaa vastaan. Turkulaiset sinetöi nousunsa Espoossa jännittävien vaiheiden jälkeen 1-1-tasatuloksella.
Kahden aiemman kauden päätyttyä niukkaan pettymykseen, uroteko oli odotettu.
– Jos ihminen voi olla samaan aikaan väsynyt ja onnellinen, se varmaan pitää tässä tapauksessa paikkaansa. Matka ei ole ollut vuoden mittainen, vaan neljän vuoden mittainen. Minun valmennusuralla tämä oli ehkä haastavin vuosi, jos ajatellaan vastustajia. Sarjaan valmistauduttiin meihin verrattuna jopa tuplabudjetilla. Olen todella todella ylpeä joukkueesta, Laurikainen kuvaili tuntemuksiaan Suomifutis.comille.
– Tämä oli valmennusurani ehjin kausi. Oli vain kaksi peliä, joihin en ollut lainkaan tyytyväinen.
TPS hävisi viime vuonna nousukarsinnoissa paikallisvastustaja Interille. Toissakaudella puolestaan jäätiin maalierolla ulos karsinnoista.
Laurikaisen ryhmän usko ei kuitenkaan kadonnut.
– Se on ehkä sellainen varsinaissuomalainen viisaus siinä. Kun ei odota mitään, ei pety pahasti. Ollaan menty peli kerrallaan ja ajateltu ettei tässä montaa kertaa voi käydä näin. Kyllä me joskus tämä homma hoidetaan. Se on aina pienestä kiinni. Jos se laukaus olisi mennyt meidän maalista 15 senttiä vasemmalta, emme olisi päässeet takki märkänä, TPS-valmentaja avasi.
TPS pelasi viimeksi Veikkausliigaa kaudella 2013 Turkulaiset ei hae paluukaudellaan suuria muutoksia.
Laurikaisen useamman vuoden työstämää runkoa tulevat maustamaan muutama uusi vahvistus.
– Tässä nähtiin aikalailla sinne lähtevä runko. Siihen tulee sitten vahvistuksia kolmesta viiteen. Työ on jo käynnissä ja sopimusuutisia on tulossa lähiviikkoina.
Joni Ahokas, Espoo
Twitter: AhokasJoni
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin