Tv-kamerat tallensivat – Radamel Falcaoa syytetään kyseenaalaisesta käytöksestä Perua vastaan
Kuva: Getty Images
Kolumbia ja Peru pelasivat tiistaina 1-1-tasapelin Etelä-Amerikan MM-karsintojen viimeisellä kierroksella. Tuloksen myötä Kolumbia eteni suoraan ensi kesän MM-kisoihin ja Peru etenee jatkokarsintaan.
AS Monacon ja Kolumbian maajoukkueen maalitykki Radamel Falcaon käytös tasatilanteessa on herättänyt pahennusta. Televisiokamerat tallensivat tilanteen, missä Falcao keskustelee useiden Perun pelaajien kanssa pitäen kättään suun edessä.
Useista lähteistä on väitetty, että Falcao olisi puhunut Perun pelaajille siitä, että peli rauhoitettaisiin, eikä kumpikaan enää tekisi maaleja, kun tulostaululla oli 1-1-lukemat. Chilen hävittyä Brasilialle maalein 3-0, Peru nousi Chilen yläpuolelle kahden maalin erolla.
Tuloksella Kolumbia eteni suoraan kisoihin ja Peru karsii paikasta Uutta-Seelantia vastaan. Sanoi Falcao mitä tahansa Perun pelaajille, oli Perulla silti omakin lehmä ojassa, sillä voitolla he olisivat edenneet suoraan MM-kisoihin. Toisin sanoen Perulla oli vielä saumat voitolla varmistaa 1-1-tasatilanteessa suora jatkopaikka. Siinä mielessä Falcaon sanomisilla ei pitäisi olla ollut suurta merkitystä lopputulokseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin