Andrea Pirlolla vaisut jäähyväiset – jämäminuuteiksi kentälle ja putoaminen pudotuspeleistä
Kuva: Getty Images
Italialainen keskikenttäpelaaja Andrea Pirlo jätti sunnuntaina hyvästit ammattilaisjalkapallolle, kun hänen seurajoukkueensa New York City FC voitti Columbus Crew’n 2-0 Pohjois-Amerikan Major League Soccerin pudotuspelien puolivälierässä. Columbus voitti kuitenkin otteluparin ensimmäisen osan lukemin 4-1 ja eteni siten yhteismaalein 4-3 jatkoon.
Pirlo, 38, ei näytellyt järin suurta roolia uransa viimeisessä ottelussa, sillä italialaistaituri otettiin kentälle vasta 90. minuutilla. Edellisessä viidessä ottelussa Pirlo ei päässyt kentälle ollenkaan.
Hän kertoi lopettamisestaan lokakuun alussa ja sanoi, että vanhan, fyysisistä vaivoista kärsivän, konkarin on aika antaa tilaa nuoremmille pelaajille.
– Sitä tajuaa, että aika on tullut, sanoi Pirlo La Gazzetta dello Sportin haastattelussa.
NYCFC:n päävalmentaja Patrick Vieira kehui Pirloa sunnuntain ottelun jälkeen.
– Mielestäni hän on merkinnyt paljon tälle jalkapalloseuralle. Hän on ollut ammattilainen. Hän on ollut todella hyvä esimerkki joukkueemme nuorille pelaajille, ja jos he toimivat kuin Pirlo, uskon, että heitä odottaa hieno ura, sanoi Vieira Goalin mukaan.
Samalla päättyi myös suomalaisen keskikenttäpelaaja Alexander Ringin kausi. Ring pelasi New York Cityssä vahvan kauden. Viimeisessä ottelussa Ring pelasi täydet minuutit.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille