Arsenalilta kaikkien aikojen moka? – Tuleva huippuhyökkääjä suuttui seuralle ja kieltäytyi siirrosta
Kuva: Getty Images
Arsenal on viime vuosina söhlännyt useammankin potentiaalisen pelaajasiirron. Lontoolaisseura on kuuluisasti ollut ”lähellä hankkia” muun muassa Kylian Mbappén ja nuoren Zlatan Ibrahimovićin, joka kieltäytyi menemästä Arsenaliin testille, koska ”hän ei harrasta koe-esiintymisiä”.
Nyt listaan voidaan lisätä myös Atletico Madridin ranskalaiskärki Antoine Griezmann, joka kertoo kirjassaan, miten Arsenal onnistui pilaamaan mahdollisuutensa hankkia hänet yhtenä kesänä.
Kausi 2012-13 oli juuri päättynyt, ja 22-vuotias Antoine Griezmann oli ampunut Real Sociedadille sesongin aikana 11 maalia. Monien muiden seurojen tapaan myös Arsenal oli kiinnostunut nuoresta ranskalaiskärjestä, jonka silloinen agentti Eric Olhats oli yhteydessä lontoolaisjoukkueen kykyjenetsijä Gilles Grimandiin.
– Minä odotin ja odotin ja jatkoin odottamista. Kun mitään uutta ei kuulunut, Eric soitti Grimandille, joka sanoi, että manageri (Arsène Wenger) oli yhä kiinnostunut minusta ja hän käski minun jatkaa odottamista, kertoo Griezmann elämäkerrassaan Daily Mailin mukaan.
– Viimein, pari tuntia ennen siirtoikkunan sulkeutumista hän (Grimandi) kertoi meille, että Arsenal ei tekisi tarjousta minusta. En pidä siitä, kun minulle sanotaan jotain ja sitten se ei toteudukaan.
– Joten kun Eric kertoi minulle myöhemmin, että Arsenal on jälleen kiinnostunut, niin sanoin hänelle, että ”tuon jälkeen he voivat unohtaa sen”.
Arsenal oli kesällä 2013 Griezmannin lisäksi kiinnostunut myös Real Madridin Gonzalo Higuaínista ja Liverpoolin Luis Suárezista. Higuaín valitsi kuitenkin tuolloin Napolin, josta hän jatkoi myöhemmin Juventukseen ja Suárez taas siirtyi seuraavana vuonna Barcelonaan.
Huippunimien sijasta Arsenal päätyi hankkimaan Ranskan kakkostason Auxerresta Yaya Sanogon, joka lähetettiin neljän vuoden aikana lainalle kolmesti ja onnistui iskemään lontoolaisille vain yhden maalin 20 ottelussa. Sanogo lähti viime kesänä ilmaisella siirrolla Ranskan Ligue 1:n Toulouseen.
Griezmann siirtyi kesällä 2014 nykyiseen seuraansa Atleticoon, jolle hän on iskenyt 89 maalia reilun kolmen vuoden aikana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin