Francesco Totti katuu vain yhtä asiaa uraltaan: ”En ikinä saanut pelata hänen kanssaan”
Kuva: Getty Images
Italian maajoukkueen ja AS Roman legendapelaaja Francesco Totti päätti 25-vuotisen ammattilaisuransa viime kauteen.
Tottin, 41, palkintokaapista löytyvät muun muassa Serie A:n ja vuoden 2006 MM-turnauksen kultamitalit sekä lukuisia henkilökohtaisia palkintoja.
Hän kertoi Corriere della Seran haastattelussa, että hän jäi katumaan pelivuosiltaan vain yhtä asiaa. Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään pysti tai titteli, vaikka hän ei ikinä voittanut esimerkiksi Mestarien liigaa.
Totti olisi halunnut ylitse kaiken pelata brasilialaishyökkääjä Ronaldo Nazárion rinnalla.
– Olen aina sanonut niin. Ainoa asia, joka minua kaduttaa urallani on se, etten ikinä saanut pelata Ronaldon kanssa. Se olisi ollut unelmaa meille molemmille. Hän teki paljon maaleja, mutta jos minä olisin pelannut hänen takanaan, olen varma, että hän olisi iskenyt vielä enemmän, sanoi Totti AS:n mukaan.
AS Roman ikoni kohtasi Ronaldon seuraurallaan seitsemässä ottelussa, mutta onnistui päihittämään hänet vain kerran, vuonna 2002 Mestarien liigan lohkovaiheen ottelussa Real Madridia vastaan. Peli päättyi 1-0 italialaisten hyväksi, ja ottelun ainoasta osumasta vastasi juurikin Totti.
Totti: "My only regret? Not getting to play with Ronaldo 'O Fenómeno'" en.as.com/en/2017/11/30/…
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
