Huhut olivat viemässä Mixu Paatelaista skottiseuran päävalmentajaksi: ”He laskevat yksi plus yksi on kolme”
Kuva: Juha Tamminen
Mixu Paatelainen kertoi Valioliiga.comille, ettei hän neuvotellut missään vaiheessa valmentajapestistä Kilmarnockin kanssa. Brittimedia Sky Sports uutisoi lokakuun alussa, että Kilmarnock harkitsisi Paatelaista seuran uudeksi päävalmentajaksi.
Paatelainen valmensi Kilmarnockissa vuosina 2010-11, jonka jälkeen hän siirtyi Suomen A-maajoukkueen valmentajaksi. Paatelainen valittiin Kilmarnockissa Skotlannin liigan vuoden valmentajaksi.
– Tietysti kun Kilmanorck menettää valmentajan ja on menettänyt valmentajia sen jälkeen, kun olin siellä, minun nimeni yhdistetään siihen. Ja se on sama muissakin skottijoukkueissa, varsinkin niissä, joissa olen pelannut tai ollut managerina, Paatelainen kertoi.
– Se on median spekulointia. He laskevat, että yksi plus yksi on kolme. Kilmarnock on loistava seura ja minulla oli fantastinen aika siellä, Paatelainen täsmensi.
Paatelainen myönsi, että häneen oltiin yhteydessä Kilmarnockista, mutta neuvotteluja valmentajapestistä ei käyty. Lopulta skottiseura palkkasi päävalmentajakseen Steve Clarken.
– Olen ollut oikeastaan koko ajan Kilmarnockin kanssa tekemisissä. Se ei ole loppunut sen jälkeen, kun lähdin sieltä. Meillä on ystävyyssuhde ja usein sieltä tulee soitto, jossa kysyvät esimerkiksi jostain pelaajasta, jonka kanssa olen työskennellyt. Tai sitten jos he etsivät esimerkiksi tietyntyyppistä pelaajaa jollekin pelipaikalle. Yhteydenottoja on koko ajan, mutta neuvotteluja ei käyty, Paatelainen paljasti.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”

- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä