Kasper Hämäläinen iski Legia Varsovan voittoon
Suomen A-maajoukkueen laitahyökkääjä Kasper Hämäläinen iski sunnuntaina ottelun ainoan maalin, kun hänen seurajoukkueensa Legia Varsova päihitti Górnik Zabrzen lukemin 1-0 Puolan pääsarja Ekstraklasassa.
Hämäläisen osumaa saatiin odottaa aina pelin 85. minuutille asti. Suomalaispeluri sai pallon jalkaansa vastustajan rangaistusalueella, harhautti yhden puolustajan ja laukoi. Górnik Zabrzen maalivahti Tomasz Loska torjui Hämäläisen ensimmäisen yrityksen, mutta peliväline kimposi takaisin suomalaiselle, joka latasi sen voimalla maalin kattoon.
Sunnuntain osuma oli Hämäläisen toinen kuluvan kauden Ekstraklasassa.
Legia nousi voiton myötä Górnik Zabrzen ohi taulukon piikkipaikalle. Varsovalaisjoukkueella on 16 kierroksen jälkeen kasassa 31 pistettä, Górnik Zabrzella taas 29.
- Lamine Yamal laittoi taas ennätyksiä uusiksi – nyt jalkoihin jäi Kylian Mbappé
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa