Kyseenalainen rankkari nousi arvoon arvaamattomaan – Sveitsi raivasi tiensä MM-kisoihin
Kuva: Getty Images
Sveitsi pelasi kotikentällään Pohjois-Irlannin kanssa maalittoman tasapelin toisessa osaottelussa MM-karsintojen pudotuspeleissä. Tuloksen myötä Sveitsi varmisti paikan ensi kesän MM-kisoihin.
Sveitsin vei kisoihin lopulta avausosassa nähty rankkariosuma, jota pidettiin hyvin kyseenalaisena. Ricardo Rodríguez laukoi pallon lopulta maaliin, mutta rankkariin johtanut rike nousi suureksi puheenaiheeksi. Erotuomari katsoi, että pallo osui Pohjoi-Irlannin puolustajan käteen, kun hän hyppäsi laukauksen eteen.
Rodríguez nousi Sveitsin todelliseksi sankariksi, kun hän pelasti vielä toisessa osaottelussa lisäajalla varman maalin. Kulmapotkussa Jonny Evans pääsi puskemaan, mutta AC Milanin puolustaja Rodríguez torjui pallon maaliviivalta.
Sveitsi oli näin ollen ensimmäinen maa, joka varmisti paikan pudotuspelien kautta MM-kisoihin. Sunnuntai-iltana saadaan vielä toinen maa, joka etenee kisoihin, kun Kreikka ja Kroatia kohtaavat toisessa osaottelussa. Ensimmäinen kohtaaminen meni Kroatialle selvästi maalein 4-1.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit

- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit