Lähde: Real Madrid valmis myymään Gareth Balen – haluaa käyttämänsä summan takaisin
Kuva: Getty Images
Brittimedioiden (Daily Mail, The Mirror) mukaan Real Madrid olisi valmis myymään Gareth Balen, mikäli he saavat miehestä tarpeeksi rahaa.
Bale on tällä hetkellä loukkaantuneena ja miehen viimeinen vuosi on ollut todella repaleinen. Pelejä on kertynyt vähän ja Real Madridin seurajohdon kärsivällisyys alkaa hiipua.
Real Madrid haluaa kuitenkin lehtitietojen mukaan vähintään Baleen käyttämänsä siirtosumman takaisin. Bale siirtyi noin 100 miljoonalla eurolla Madridiin vuonna 2013.
Tällä hetkellä apajilla on ainakin José Mourinhon johtama Manchester United. Bale on ollut ennenkin siirtohuhujen kohteena ja usein nimenomaan United on ollut se joukkue, joka hänet olisi halunnut. Brittimedioissa kirjoitetaan nyt, että tällä kertaa siirto saattaisi todella tapahtua.
Unitedissa uskotaan myös, että Balen loukkaantumiset olisi taltutettavissa. Siitä Unitedissa on ainakin hyvää näyttöä lähihistoriassa, sillä esimerkiksi Zlatan Ibrahimovićin paluu pelikentille tapahtui ennätysajassa. Ruotsalaishyökkääjä teki paluun lauantaina Newcastle vastaan vaikean polvileikkauksen jäljiltä, lue lisää täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen