HIFK:ssa viime kaudella pelannut Mikael Forssell oli uutisankkuri Peter Nymanin vieraana MTV:llä tiistaina. Forssell kertoi, että uran jatko pelaajana on vielä auki.

Forssell opiskelee tällä hetkellä maisterin tutkintoa urheilujohtamisesta. Lisäksi Forssell on usein kertonut, että häntä kiinnostaa valmentaminen pelaajauransa jälkeen. Viime kauden päätteeksi HIFK putosi Veikkausliigasta, mikä oli suuri pettymys Forssellille. Peliura saattaa silti vielä jatkua.

– Rakastan jalkapalloa ja rakastan tehdä maaleja, siitä luopuminen on minulle todella vaikeaa. En vielä tiedä päättyykö ura vai jatkanko. Seuraavien kuukausien aikana teen varmaan päätöksen.

– Täytyy katsoa, mitä mahdollisuuksia on. Perhe totta kai vaikuttaa, ettei viitsi ihan minne tahansa vain matkustaa tai muuttaa. Se on vain fakta. HIFK:ssa en näillä näkymin jatka, Forssell kertoi Nymanin vieraana.

Mikäli peliura ei jatku enää, edessä voi olla nopeastikin hyppäys valmentamiseen. Forssell ei olisi Forssell, jos ei tavoitteet myös valmentamisessa olisi korkealla.

– Olen tehnyt selväksi sen, että minua kiinnostaa valmentaminen. Jossain vaiheessa elämää on otettava se askel eteenpäin. Nyt se hetki voi olla.

– Jos lähden valmentamiseen, tavoite pitää olla ulkomailla. Olen sydämeltäni urheilija, haluan voittaa ja menestyä. Tiedän sen, että valmentaminen vie paljon aikaa ja siinä on paljon opettelemista, mutta tiedän myös oman luonteeni ja sen, että minusta on siihen, Forssell sanoi.

Forssellia on jo saanut myös tarjouksia, mutta mies aikoo edetä maltillisesti.

– Täytyy punnita, mikä on se oikea tie. Se on varmasti jokaiselle valmentajalle kaikista vaikeinta, että löytää sen oikean paikan, mistä aloittaa uransa. Se on arpapeliä tietyllä tapaa.

Katso koko jakso tästä linkistä (MTV).