PS Kemin nuori luottomies siirtyy Ilvekseen: ”Yksi ikäluokkansa lahjakkaimmista”

PS Kemin keskikenttäpelaaja Matias Ojala siirtyy Ilvekseen, kertoo Aamulehti. Ilves vahvisti asian maanantai-iltana. Ojalan sopimus on kaksivuotinen.
Ojala, 22, pelasi päättyneellä kaudella kymmenenneksi sijoittuneessa Kemin joukkueessa 28 ottelua Veikkausliigassa.
– Jos sarjan mitalijoukkue tarjoaa sopimusta, niin siitä on kyllä hankala kieltäytyä. Ilves on hyvin eteenpäin menevä seura. Vaikka ei ole sarjan suurin pelaajabudjetti, niin silti saadaan joka vuosi houkuteltua suomalaisia nuoria pelaajia pidemmillä parin vuoden sopimuksilla, Ojala kommentoi seuran nettisivuilla.
Aiemmin urallaan Ojala on pelannut AC Oulussa ja saksalaisen Hamburger SV:n organisaatiossa. Hän on ollut myös vakiokasvo Suomen nuorten maajoukkueissa.
– Ojala on ollut yksi ikäluokkansa lahjakkaimmista pelaajista Suomessa. Hän on jo melko kokenut pelaaja ikäisekseen, paljon pelejä ykkösessä ja käynti ulkomailla ja nyt pari kautta Kemissä. Hän on meille monikäyttöinen pelaaja, joka on kunnostautunut varsinkin tällä kaudella laitapakkina mutta on myöskin keskikentän eri rooleihin käyttökelpoinen kaveri, päävalmentaja Jarkko Wiss kehui.
Muokattu 6.11. klo. 19.43: Lisätty Ilveksen varmistus ja kommentit Ojalalta sekä Wissiltä. Lisäkis muokattu otsikkoa.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- EM-lopputurnauksen lohkot arvottu
- José Mourinho antoi palaa – kritisoi tuomaria jo ennen ottelua: ”En pysty olemaan rauhassa…”
- Venezian loistava kausi sai jatkoa – suomalaiskaksikko sivussa
- Lumimyräkkä iski Müncheniin – Bayernin sarjaottelu peruttu
- Mohammad Al-Emara mykistyneenä aikaansaamastaan muutoksesta suomalaisessa jalkapalloyhteisössä – ”Se merkitsee enemmän kuin mitkään palkinnot”
- Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
- Sofia Manner häkeltyi historiallisesta unelmasiirrostaan maailmanluokan sarjaan – tämä yksityiskohta kiinnitti huomion: ”Ihan naurattaa miten identtinen se on”
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”
- Lukas Hradecky ja Natalia Kuikka valittiin jälleen Vuoden pelaajiksi – Captain’s Ball Kaj Natrille
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Huuhkajat-legenda avasi lopettamispäätöstään ja antoi vihjeen tulevasta – ”Nyt on ollut aikaa hengähtää”
- Venezian loistava kausi sai jatkoa – suomalaiskaksikko sivussa
- 6-1! Suomalaismaalivahdin joukkue järjesti murskajaiset Konferenssiliigassa
- EM-lopputurnauksen lohkot arvottu
- Huippumaalintekijä hylkäsi tarjoukset Saudi-Arabiasta pelatakseen Mestarien liigassa – agentti: ”Tunteilla on enemmän arvoa kuin öljyrahoilla”
- Mohammad Al-Emara mykistyneenä aikaansaamastaan muutoksesta suomalaisessa jalkapalloyhteisössä – ”Se merkitsee enemmän kuin mitkään palkinnot”
- José Mourinho antoi palaa – kritisoi tuomaria jo ennen ottelua: ”En pysty olemaan rauhassa…”
- Huuhkajista tuttu Albin Granlund löysi uuden seuran Veikkausliigassa
- Iso päänahka! Huuhkajat-pelaajalta loistoesitys Eurooppa-liigassa
- Katso: Saksassa käsittämätön oma maali – ”Nyt tapahtuu hirveitä”