Ruotsin MM-kisapaikka maksaisi kalliisti FIFA:lle – tv-tulot romahtaisivat 100 miljoonalla eurolla

Ruotsi on lähellä superyllätystä, kun se kohtaa maanantai-iltana Italian vieraskentällä MM-karsintojen pudotuspeleissä. Ruotsi voitti avausosan kotonaan niukasti maalein 1-0 ja on lähellä pudottaa Italian ulos MM-kisoista.
Italia on jäänyt ulos MM-lopputurnauksesta viimeksi vuonna 1958, joten olisi melkoinen shokki, jos Italia jäisi kisojen ulkopuolelle. Italian putoaminen kisoista voisi käydä myös kalliiksi kattojärjestö Fifalle.
Italialainen Ansa-lehti arvioi, että Italian karsiutumisen myötä Fifa menettäisi tv-tuloja noin sata miljoonaa euroa. Lehden mukaan Fifa sai edellisistä MM-kisoista italialaisilta tv-yhtiöiltä noin 180 miljoonaa euroa. Mikäli Italia ei selviäisi kisoihin, entinen tv-pomo arvioi lehdelle, että tulot voisivat jäädä jopa alle 80 miljoonan euron.
Ruotsin tuomat tv-katsojat eivät millään riitä kilpailemaan italialaisten kanssa. Maajoukkueen pelejä seuraa Italiassa televisioiden välityksellä keskimäärin 8-12 miljoonaa ihmistä. Ruotsin asukasluku on hieman vajaa 10 miljoonaa.
Ottelu pelataan maanantaina San Sirolla Milanossa kello 21.45 Suomen aikaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Mestarien liiga
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Hirvittävä loukkantuminen seurajoukkueiden MM-kisoissa – Bayern München -tähti pitkälle sairauslomalle?
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- KTP ja SJK vaihtokaupoilla – mukana ”merkittävä siirtokorvaus”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Pikkuhuuhkajien EM-pelaaja siirtyy Skotlantiin
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Perparim Hetemajlle tarjoutui päävalmentajapesti – ”Tuli nopeammin kuin olin odottanut”
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS