SJK kaappasi tunnetun urheilujohtajan – ”Tarjous josta en voinut kieltäytyä”
Kuva: Juha Tamminen
SJK on tehnyt seuran johtopuolelle kovan luokan kaappauksen.
Seura on palkannut Mikkelin Jukureiden myynti- ja markkinointijohtajana työskennelleen Joni Vesalaisen vastaavanlaiseen pestiin. Vastuualue on vähän epävarma siksi, ettei Vesalainen itsekään ole vielä varma asiasta. SJK vahvisti siirtouutisen verkkosivuillaan.
Vesalaisen piti työskennellä Jukureissa kauden loppuun asti, mutta nyt hän siirtyykin SJK:hon jo loppiaisen jälkeen.
– Seuran omistaja Raimo Sarajärvi tarjosi sellaista pestiä, etten voinut kieltäytyä. En edes tiedä vielä tarkkaan, mikä tittelini SJK:ssa on, mutta tätä samaa myynti- ja markkoinointityötä teen sielläkin. Seinäjoella olosuhteet ovat Suomen jalkapalloilussa aivan uskomattoman hienot. Tavoite on yksiselitteisesti nostaa katsojakeskiarvo muutamassa vuodessa 5000 katsojaan, Vesalainen kertoo SuomiKiekko-sivustolle.
– Minua kiehtovat SJK:ssa suuresti myös seuran kansainväliset tavoitteet. Seura haluaa tosissaan Pohjoismaiden suurseuraksi ja europelien vakio-osallistujaksi.
Vaikka Vesalainen tulee SJK:hon jääkiekon puolelta, hänet tunnetaan erinomaisesti myös jalkapallopiireissä. Vesalainen toimi aiemmin urallaan kuusi vuotta JJK:n toimitusjohtajana.
– Minulle tuli yksinkertaisesti taas ikävä jalkapalloa.
JJK:sta lähtönsä jälkeen Vesalainen on toiminut myyntijohtajana Rauman Lukossa ja Mikkelin Jukureissa.
– Jukureissa oli tarkoitus olla ainakin pari vuotta. Mutta tilanne täällä alkoi näyttää niin hyvältä, että täällä pärjätään ilman minuakin.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”