90min: Aki Riihilahti ei ollut täysin tyytyväinen HJK:n kauteen: ”Emme seurana onnistuneet niin hyvin”
Kuva: Juha Tamminen
HJK juhli kauden päätteeksi tuplamestaruutta. Klubi oli dominoiva Veikkausliigassa, mutta toimistujohtaja Aki Riihilahti näki paljon asioita, joissa seura voi vielä kehittyä.
Pelillisiin asioihin Riihilahti ei ottanut 90min-lehden haastattelussa kantaa, mutta seurana menestyminen on muutakin kuin vain voitot pelikentällä.
– Muut näkevät edustusjoukkueen lopputuloksen, mutta minun tehtävänäni on ymmärtää ja nähdä tuloksen taustalla vaikuttavat asiat. Tuplamestaruudesta huolimatta emme seurana onnistuneet niin hyvin kuin edellisenä vuonna. Tehtäväni on katsoa asioita pitkällä tähtäimellä, ja joskus Veikkausliigan tulos voi vääristää tosiasioita, Riihilahti sanoi.
Yksi selkeä kehityskohta on yleisökeskiarvo. HJK:n peleissä kävi viime kaudella keskimäärin 4779 katsojaa, mikä oli vähemmän kuin kaudella 2016. Riihilahden mukaan HJK ei vertaile omaa tekemistään muihin suomalaisseuroihin.
– Me emme voi verrata itseämme kehenkään muuhun Suomessa, vaan ainoastaan omaan potentiaaliimme. Meillä on mahdollisuus nousta aivan eri tasolle, ja siinä meillä on nyt iso työ tehtävänä, Riihilahti totesi.
Riihilahden mukaan HJK:n tavoitteet eivät muutu paljoakaan viime kaudesta. Edelleen HJK haluaa voittaa Suomenmestaruuden ja pärjätä euro-kentillä. Lisäksi tavoitteena on vahvistaa seuran rakenteita. Yksi iso kehityskohde on stadionin parantaminen.
– Ensi kaudella tärkeysjärjestyksessä korkealla on myös stadionprojektimme edistäminen. Tavoitteena on parantaa olemassa olevaa stadionia urheilullisesti ja käyttökokemuksen kannalta. Mutta projekti ei ole omissa käsissämme, vaan tarvitsee edetäkseen vihreää valoa kaupungilta, Riihilahti kertoi.
Lue kokonaisuudessaan 90min-lehden tekemä juttu täältä. 90min on Palloliiton Helsingin piirin tuottama aikakauslehti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kaikki jalkapallon miesten Suomen Cupista 2026
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan
- Manchester Cityn akatemian kasvatti IFK Mariehamniin
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen