Ansioitunut taustavaikuttaja siirtyy HJK:sta muihin tehtäviin – ”Olemme ylpeitä”
Useita puhuttaneita mainoskampanjoita järjestänyt ja HJK:n medianäkyvyyttä ansiokkaasti lisännyt markkinointijohtaja Sari Mikkonen-Mannila hyvästelee vanhan työpaikkansa HJK:n. Mikkonen-Mannila siirtyy A-lehtien sisältöstudion johtajaksi. A-lehdet on myös HJK:n tärkeä yhteistyökumppani.
Mikkonen-Mannila aloitti työt HJK:ssa vuonna 2013, ja on saanut osakseen arvostusta yli seura- ja lajirajojen. HJK:n toimistolle lähtö aiheuttaakin epäilemättä isot saappaat paikattavaksi, mutta seurassa ollaan työtoverista silti ensisijaisesti ylpeitä.
– Upea asia ja olemme ylpeitä, että meidän työntekijät ovat kysyttyjä työmarkkinoilla. Meillä on seurassa hyvä tilanne ja tulevan kauden suunnitelmat pitkällä, joten pääsemme miettimään rauhassa myynnin ja markkinoinnin kokonaisuutta, HJK:n toimitusjohtaja Aki Riihilahti kommentoi uutista HJK:n kotisivuilla.
Tästä voi lukea SuomiFutis-sivuston vuonna 2013 tekemän Sari Mikkola-Mannisen haastattelun.
Työpaikka vaihtuu, seura pysyy. Samaan aikaan haikea ja innostunut olo. Lähes 6 Klubi-vuoden jälkeen siirryn tammikuussa A-lehtiin johtamaan sisältöstudiota. Kiitos työkaverit, kumppanit, kannattajat, median edustajat. #HJK @hjkhelsinki @Alehdet @Klubipaaty @Veikkausliiga
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
