Suomen A-maajoukkueen sekä Serie A:ssa pelaavan Chievon avainpelaaja Perparim Hetemaj myönsi Hämeen Sanomien haastattelussa odottaneensa omalta uraltaan enemmän.

Pitkälle Hetemaj on silti ponnistanut. Siitä hyvä osoitus on se, että Hetemaj on kantanut Chievossa kapteeninnauhaa, mikä on italialaisessa jalkapallossa suurin kunnianosoitus pelaajalle. Silti Hetemaj olisi odottanut omalta uraltaan enemmän. Kipujen kanssa pelaaminen on verottanut.

– Uskallan sanoa, että odotin itseltäni enemmän. Viimeksi pelasin ilman kipuja maaottelussa Islantia vastaan. Tosin vaivat alkoivat siinäkin pelin lopussa, Hetemaj kertoi Hämeen Sanomille.

– Suurin osa harjoituksistakin menee kivun kautta, mies jatkoi.

Hetemaj on pelannut urallaan yli 200 ottelua Serie A:ssa. Hän kuuluu Serie A:n arvostetuimpiin keskikenttäpelaajiin ja on yksi parhaista omassa roolissaan. 31-vuotiaalla Hetemajlla on vielä runsaasti pelejä edessään, mutta tulevaisuuden suunnitelmat alkavat jo hahmottua.

– Ainoa asia, mitä tulen peliuran jälkeen tekemään, on valmentaminen. Ja valmentajana minusta tulee parempi kuin pelaajana. Uskon siihen, Hetemaj totesi.

Lue Hämeen Sanomien tekemä juttu tästä linkistä.