HIFK:n uudella päävalmentajalla tulee kiire – haluaa palauttaa seuran juurilleen
Kuva: Juha Tamminen
HIFK:n lopullinen valinta seuran uudeksi päävalmentajaksi kohdistui tuttuun mieheen, Teemu Kankkuseen. Kankkunen on turvallinen valinta IFK:lle ja seura varmasti tietää, mitä mieheltä saa.
Lue uutinen Kankkusen valinnasta tästä linkistä.
Kankkunen työskenteli IFK:ssa muun muassa Jani Honkavaaran apuvalmentajana vuosina 2010-2015. Viime kaudella Kankkunen valmensi IFK:n A-juniorit SM-pronssille ja nosti kakkosjoukkueen Kolmosesta Kakkoseen.
Meriittien puolesta Kankkunen on varmasti paikkansa ansainnut. Kankkunen tuntee hyvin seuran pelaajat junioreista edustusjoukkueeseen. Ensi kaudella HIFK:lla on joukkueet näillä näkymin Ykkösessä, Kakkosessa ja Kolmosessa, joiden lisäksi A-juniorit hakevat paikkaa SM-sarjasta.
– Kakkosjoukkue tulee pääsääntöisesti olemaan nuori joukkue. Se on väliporras juniorien puolelta edustusjoukkueeseen. Edustusjoukkueen kannalta varmaan voi tulla jonkin verran pelaajasopimuksia pitkin kevättä ja ehkä niitä täsmähankintoja myöhemmin vielä, Kankkunen kertoi SuomiFutis-sivustolle.
Lue toimitusjohtaja Tero Korhosen perustelut Kankkusen valinnalle tästä linkistä.
Kiire on kuitenkin kova, koska tammikuussa alkaa jo Suomen Cupin lohkovaihe. Tällä hetkellä IFK:lla on kasassa neljä pelaajasopimusta, joten pelimiehiä tarvitaan rutkasti lisää. Suomen Cupissa saatetaan täydentää edustusjoukkuetta nuorilla pelaajilla.
– Täytyy nyt saada mahdollisimman nopeasti homma kasaan ja aloittaa harjoittelu. Nyt täytyy ruveta keskustelemaan pelaajien kanssa ja rakentamaan joukkuetta. Joulu tulee nopeasti, sitten tuleekin tammikuu ja silloin pitäisi mennä jo kovaa, Kankkunen sanoi.
Pelitavallisesti paluu juurille
Kankkunen haluaa tuoda HIFK:hon selkeästi suoraviivaisemman pelityylin. – Ainakin yksi tavoite on suoraviivaistaa pelaamista, että menisimme kohti maalia selkeämmin. Meidän täytyy pystyä luomaan enemmän tilanteita. Olimme hyviä, kun nousimme liigaan tilanteenvaihtojalkapallossa. Totta kai pelaajamateriaali ja se millainen joukkue meillä on, niin lopullisesti määrää sitten. Pääpiirteittäin tavoite on pelata aktiivista ja sellaista IFK:n näköistä jalkapalloa, Kankkunen analysoi. Se on varma, että IFK:hon on tulossa lisää pelaajia. Kankkusen mukaan olisi tärkeä löytää pelaajia, joille IFK:n arvot ja pelitapa olisivat luontaisia. – Haluan, että pelaajilta löytyy seuran näköistä mentaliteettia, taistelutahtoa ja periksiantamattomuutta. IFK haluaa selvästi olla jälleen taisteleva ja yhtenäinen ryhmä ensi kaudella, joka nojaa pelitavassaan nopeisiin vastahyökkäyksiin ja kurinalaiseen puolustamiseen. Samoilla eväillä IFK nousi Veikkausliigaan kaudeksi 2015. Aika näyttää, mihin se ensi kaudella riittää.LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Espanjan maalivahti Unai Simón teki MM-kisahistoriaa
- Sveitsi 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – 88 vuoden kirous ohi
- Portugali voitti Diogo Jotan kuoleman vuosipäivänä – joukkueelta hieno ele
- Portugali dramaattisesti jatkoon – Luka Modrić jätti hyvästit MM-viheriöille
- 3-0! Espanja teki selvää jälkeä Itävallasta MM-pudotuspeleissä
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin