Huuhkajien hyökkääjä huippuvireessä – mukana kolmessa maalissa ja sai faneilta suosionosoitukset
Kuva: Juha Tamminen
Suomen maajoukkuemies Kasper Hämäläinen pelasi erittäin vahvan ottelun, kun hänen edustamansa Legia kaatoi häntäpään Termalica Niecieczan 3–0 Puolan pääsarjan eli Ekstraklasan lauantain kierroksella.
Hämäläinen, brasilialainen Guilherme ja italialainen Cristian Pasquato tekivät kotijoukkueelle maalin mieheen toisella puoliajalla.
Legia on kerännyt 19 ottelussaan yhteensä 35 pistettä ja majailee sarjataulukossa toisena. Górnik Zabrze on vain pisteen edellä.
Varsovalaiset lähtivät lauantain peliin hyökkäävällä taktiikalla, mutta ensimmäisellä puoliajalla joukkue ei saanut peliään kulkemaan toivotulla tavalla.
Toisen puoliajan alussa alkoi kuitenkin tapahtua. Guilherme aloitti maalinteon 53. minuutilla pilkulta, kun Hämäläistä rikottiin rangaistusalueella.
Pasquato heilutti verkkoa kolme minuuttia myöhemmin suoraan ilmasta. Suomalainen antoi maaliin mestarillisen syötön.
Hämäläinen ohitti Valioliigastakin tutun maalivahdin Ján Muchan tarkalla laukauksellaan 65. minuutilla. Pian sen jälkeen hän tuli vaihtoon ja sai suosionosoitukset kannattajilta.
Suomalainen kertoi Legian verkkosivuilla olevansa tyytyväinen tilanteeseensa joukkueessa. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, oliko lauantain esitys hänen parhaansa Legian paidassa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva