Ilmasilta Norjasta Ouluun? – Tromsø IL:n urheilutoimenjohtaja yhteistyöstä AC Oulun kanssa: ”Meidän kannalta se olisi mielenkiintoista”
Kuva: Juha Tamminen
Uutisoimme aiemmin siitä, että AC Oulun seurajohtoa vieraili norjalaisen Tromsø IL:n luona Pohjois-Norjassa. Seurat tapasivat keskustellakseen mahdollisesta yhteistyöstä seurojen välillä.
Mitään konkreettista ei vielä ainakaan Tromsøn urheilutoimenjohtaja Svein-Morten Johansenin mukaan saatu aikaiseksi, mutta yhteistyö kiinnostaa molempia.
– Aloite tuli heiltä. Kävimme keskusteluja sellaisista asioista, joista voisimme saada toisistamme hyötyä. Meidän kannalta se olisi mielenkiintoista, Johansen sanoi norjalaiselle Aftenpostenille.
Ensimmäisenä toki mieleen tulisi pelaajaliikenne kahden seuran välillä. Sitä helpottaisi ainakin se, että Oulusta pääsee nopeasti lentokoneella Tromssaan. TIL tekee jo yhteistyötä Norjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Tromsdalenin (TUIL) kanssa, mutta joillekin seuran pelaajille voisi sopia vielä paremmin pelaaminen Suomen Ykkösessä.
– Yhteistyö sujuu hyvin TUIL:n kanssa ja katsomme ensisijaisesti sinne, varsinkin kun TUIL pelaa ykkösdivisioonassa. AC Oulu on sopivan kokoinen. Joillekin pelaajille Suomen Ykkönen voisi olla sopiva haaste, Johansen sanoi.
Seurat eivät aio tehdä minkäänlaista virallista yhteistyösopimusta.
– Emme aio tehdä virallisia sopimuksia toisen seuran kanssa, mutta katsomme, jos voimme molemmat joillain osa-alueilla hyötyä toisistamme, Johansen totesi.
AC Oulu sijoittui viime kaudella Ykkösessä neljänneksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille