Jollen Danger Zone: Tunnelma kiristyy – Joel Pohjanpalo: ”Haluan pelata, enkä istua penkillä”

Viime päivät ennen joululomaa olivat aika vilkkaita. Pelejä oli paljon, mutta oma rasitus ei päässyt kasvamaan. Tuttu juttu myös syyskierroksen viimeiset matsit: mukana kokoonpanossa, mutta penkillä. Viimeiset kymmenen matsia menivät tällä kaavalla.

Olen Leverkusenissa pelaamassa, mutta vastuuta ei vain tule.

Tietysti tuo harmittaa. Olen hyvässä kunnossa, treeneissä on kulkenut. Olen Leverkusenissa pelaamassa, mutta vastuuta ei vain tule. Ymmärrän hyvin, ettei jengiä paljoa vaihdeta, jos peli kulkee. Ja viime aikoina se on kulkenut. Olemme nousseet sarjassa jo neljänneksi, Mestarien liiga -paikalle. Cupissa menimme jatkoon. Joukkue on paukuttanut maaleja ja pelannut hyvää futista. Sitä kautta asian voi ymmärtää. Mutta ei siitä tarvitse pitää. Haluan pelata enkä istua penkillä. Siksi pitää miettiä muita vaihtoehtoja.

Leverkusen ei halua minua myydä eikä se myöskään ole myymässä. Suora myynti voisi toteutua vain, jos siirtosumma olisi älytön. Eikä se sellaiseksi nouse, kun ei pääse pelaamaan. Lainasopimus ei ollut vielä alkukaudesta oma suosikkiajatukseni, mutta nyt sekin voisi toimia. Samaan pakettiin tulisi sitten jatkosopimus: Leverkusen ei minua lainaa mihinkään ellen ole tehnyt jatkosopimusta. Ymmärrän tämän, koska seura on koko ajan tehnyt selväksi, että he haluavat minut pitää ja että he luottavat siihen, että minusta on hyötyä seuralle.

Palaan joka tapauksessa Leverkuseniin lomalta.

Tilanne rauhoitettiin nyt loman ajaksi. Palaan joka tapauksessa Leverkuseniin lomalta ja sitten aletaan katsoa vaihtoehtoja – ja todennäköisesti aloitetaan keskustelut myös jatkosopimuksen ehdoista. Tammikuussa sitten nähdään, missä kausi jatkuu. Oma ykköstavoitteeni on aina ollut se, että se jatkuisi Leverkusenissa, sillä meillä on hyvä joukkue ja seura on loistava. Viihdyn Leverkusenissa loistavasti.

Ainoa miinuspuoli on tosiaan se, että en pääse pelaamaan. Pelaaminen on kuitenkin se juttu – jos peliaikaa ei tule Leverkusenissa, sitä pitää hakea jostain muualta. Pelihalut alkavat olla nimittäin todella kovat, sen voin aitiopaikalta viimeiset kymmenen matsia seuranneena vakuuttaa.

Haluan toivottaa kaikille jalkapallofaneille hyvää ja rauhallista joulua.

Haluan toivottaa kaikille jalkapallofaneille hyvää ja rauhallista joulua. Itse tekee hyvää vähän nähdä frendejä ja ladata akkuja. Ensi vuosi tulee olemaan todella mielenkiintoinen niin seurajoukkuetasolla kuin Huuhkajissa. Katsotaan nyt sitten, missä niitä maaleja yritetään tehdä seurajoukkueelle, mutta Huuhkajien kanssa pitää jatkaa siitä, mihin syksyllä jäätiin.

Joel Pohjanpalo
Twitter: @JPohjanpalo

» Katso tästä Huuhkajien tulokset ja tuleva otteluohjelma!