Mikä menetetty lupaus? Mario Balotelli loistavassa vireessä
Kuva: Getty Images
OGC Nicen päävalmentaja Lucien Favre on erittäin tyytyväinen italialaishyökkääjä Mario Balotellin esityksiin kuluvalla kaudella.
Sunnuntaina Balotelli, 27, iski osuman 1-0-voitossa Bordeaux’ta vastaan ja kasvatti siten tämän kauden maalisaldonsa Ranskan pääsarja Ligue 1:ssa kymmeneen.
Jos laskuun otetaan mukaan muutkin kilpailut, on italialaiskärki onnistunut tällä kaudella maalinteossa jo 16 kertaa.
Balotelli on ollut elintärkeä Nicelle tällä kaudella, sillä ilman hänen maalejaan nizzalaisryhmällä olisi 15 pistettä vähemmän. Favren miehistö on onnistunut viime aikoina kääntämään alkukauden surkean kurssinsa, ja tällä hetkellä joukkue on taulukon sijalla kuusi.
– Viime kaudella Mario pelasi käytännössä joka toisen ottelun. Kärjessä oli joko hän tai Alassane Pléa. Nyt he pelaavat yhdessä, mikä tarkoittaa montaa asiaa, vaikka Alassanella onkin tapana luisua enemmän keskustaan kuin pysytellä vasemmalla puolella, sanoi Favre ESPN:n mukaan.
– Balotelli taas pelaa enemmän joukkueen puolesta siinä mielessä, että hän puolustaa ja prässää. Hän tekee myös enemmän juoksuja, kun me hyökkäämme. Vielä on paljon tehtävää, mutta hänellä on ollut iso vuori kiivettävänä. Olen ollut erittäin tyytyväinen hänen tekemiseensä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa