Vaikea alku, nyt seuran parhaimmistoa – Huuhkajien puolustuksen johtohahmo nauttii vastuusta
Kuva: Juha Tamminen
Paulus Arajuuri siirtyi viime tammikuussa puolalaisesta Lech Poznanista ilmaisella siirrolla Brøndby IF:n riveihin. Alku oli tunnustelua, mutta tällä hetkellä Arajuuri pelaa ehkä uransa parasta jalkapalloa.
Tanskan Superliigassa alkoi talvitauko ja Brøndby on sarjassa toisena. Viimeisellä kierroksella FC Midtjylland nousi sarjakärkeen, mutta Brøndby taistelee tiukasti tällä kaudella Tanskan mestaruudesta.
Yksi syy siihen on alakerran johtaja, Paulus Arajuuri. Alku seurassa ei kuitenkaan lupaillut suuria.
– Olen todella onnellinen. Aluksi minulla oli hankalaa, kun tulin tänne ja otti aikansa, että totuin meidän pelitapaan. Mutta minusta tuntuu, että olen hyvällä tiellä, Arajuuri kertoi 3point.dk-sivustolle.
Arajuuren ohella myös Brøndby on parantanut viime kaudesta. Siitä kertoo jo se, että Brøndbyn edellinen tappio tuli elokuussa ja joukkue on pelannut peräti 13 ottelua ilman tappioita putkeen sarjassa.
– Olemme joukkueena myös mennyt todella paljon eteenpäin. Olen vain todella kiitollinen ja ylpeä, että saan olla osa joukkuetta. Rakastan Brøndbytä ja elämää Tanskassa, nautin todella ajastani täällä, Arajuuri hehkutti.
Hyvät otteet eivät ole jääneet vain seurajoukkueeseen. Arajuuri on noussut kuluvan vuoden aikana Huuhkajien ykköstoppariksi ja Suomen puolustuksen johtajaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin