”Basti is back” – Maailmanmestarin komea ura jatkuu

MLS-seura Chicago Fire on tiedottanut kotisivuillaan solmineensa yksivuotisen jatkosopimuksen saksalaisen maailmanmestarin Bastian Schweinsteigerin kanssa.
33-vuotias Schweinsteiger siirtyi Chicagoon viime maaliskuussa epäonnistuneen Manchester United-pestin jälkeen. Koko aiemman uransa Bayern Münchenissä pelannut Schweinsteiger ei koskaan onnistunut pääsemään Manchesterissa José Mourinhon suosioon.
Schweinsteiger pelasi vuonna 2017 Chicago Firen paidassa 24 ottelua. Hän teki niissä kolme maalia ja syötti kuusi. Avausmaali uuden seuran paidassa syntyi heti debyyttiottelussa. Schweinsteiger valittiin kauden aikana myös MLS:n tähdistöotteluun, jonka kipparina hän toimi Real Madridia vastaan.
– Viime vuosi oli urallani hyvin erityinen, mutta se tuntui epätäydelliseltä, koska emme voittaneet pokaalia. Olen varma, että voimme luoda uuden ikimuistoisen kauden mahtavien faniemme tuella. Rakastan tätä kaupunkia, tätä lajia ja voittamista, Schweinsteiger hehkutti seuran tiedotteessa.
Schweinsteiger pelasi maajoukkueuransa aikana kolmissa MM- ja neljissä EM-kisoissa, huipentaen uransa vuoden 2014 maailmanmestaruuteen. Kaikkiaan 121 maaottelussa syntyi 24 maalia. Scweinsteigerin maajoukkueuran jäähyväisottelu tapahtui Huuhkajia vastaan vuonna 2016.
Seurajoukkueuralla Schweinsteiger saavutti toistaiseksi muun muassa kahdeksan bundesliigamestaruutta ja yhden Mestarien liigan voiton.
MLS:n sarjakausi alkaa 10. maaliskuuta.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Djurgårdenin urheilujohtaja: Matias Siltanen käy keskusteluja suuren eurooppalaisen seuran kanssa
- Toni Koskelan Kalmar järjesti hurjat maalijuhlat Ruotsin Cupissa – Anthony Olusanya maalinteossa
- Tšekkiläismedia: Kaan Kairinen herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Haastattelu: Sergio Almenara sai kesäkuussa odottamattoman puhelun – Mestarien liiga enää kahden pelin päässä: ”Tämä on Pohjoismaiden suurin seura”
- Oliver Antmanin Rangersin UCL-ilta päättyi pettymykseen – iso vuori kiivettävänä
- Brittifutispodcast: Gyökeresin kammostartti – haukuttiin ylipainoiseksi
- Toimittaja: Luka Hyryläinen siirtymässä 2. Bundesliigaan
- FC Haka sopimukseen argentiinalaishyökkääjän kanssa
- Leo Walta herättää kiinnostusta siirtomarkkinoilla – seura ei aio myydä: ”Meille todella tärkeä pelaaja”
- Real Madridin ja Manchester Cityn 100 miljoonan euron pelaajakauppa kaatui

- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo nappasi elintärkeän voiton Allsvenskanissa