HS: Helmareiden maalivahdin tarina hakee vertaistaan: ”Silloin ajattelin, että se on menoa”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten A-maajoukkue jatkaa MM-karsintojaan maanantaina, kun Helmarit kohtaa vieraissa Israealin. Suomen maalivahtikolmikkoon kuuluva Paula Myllyoja on kulkenut pitkän tien maajoukkueen maalivahdiksi.
Myllyoja on käynyt pohjalla, mutta tällä hetkellä hän valmistautuu kohtamaan Israelin. FC Honkaa seuratasolla edustava 33-vuotias maalivahti sai 23. tammikuuta vuonna 2007 tietää sairastavansa leukemiaa. Siitä tulee kuluneeksi huomenna tiistaina kymmenen vuotta.
– Silloin ajattelin, että se on menoa, mutta rämmin kaiken läpi. Tein tosi tärkeitä ja käänteentekeviä muutoksia, oivalluksia. Kaiken järkyttävyyden kautta elämäni alkoi kulkea sinne missä sen pitääkin olla, Myllyoja kertoi Helsingin Sanomille.
Myllyoja menetti hiuksensa syöpähoidoissa, mutta se oli pieni hinta siitä, että hän taisteli läpi vaikean taudin ja selvisi siitä. Sitten iski vuonna 2009 jälkitautina keuhkokuume, joka vei Myllyojan entistä huonompaan kuntoon. Huippu-urheilu ei pitänyt enää olla mahdollista, kun Myllyoja taisteli taudin läpi ja selvisi siitäkin.
– Päätin ainakin yrittää. Ensin tein kevyitä kotitöitä. Kävelin portaat alas, uskaltauduin kauppareissulle.
Myllyojan tarina hakee kieltämättä vertaistaan, mutta ennen kaikkea se on osoitus Suomen A-maajoukkueen maalivahdin luonteesta. Myllyoja on nyt toista kertaa maajoukkueen mukana. Ensimmäisellä kerralla peliaikaa ei tullut.
– Yritän tuoda maajoukkueeseen johtajuutta, jämäkkyyttä ja olla vaikeasti ohitettava maalivahti. Olla oma itseni. Maajoukkue on iso asia, ja jokainen päivä on mahdollisuus, joka ei saa jäädä ainakaan minusta itsestäni kiinni, Myllyoja muistutti.
Lue HS:n alkuperäinen juttu aiheesta tästä linkistä.
Jos et näe alla olevaa kuvaa, voit katsoa sen täältä.
.@annaauvinen , @paulamyllyoja ja muut Helmarit matkustavat tänään Israeliin. Suomi kohtaa Israelin maanantaina mm-karsintaottelussa. Tsemppiä koko joukkueelle, tuokaahan pisteet kotiin! #meollanhonka
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
