Jalkapallon erikoisseura KaaPo valittiin Vuoden urheiluseuraksi
Kuva: Juha Tamminen
Jalkapallon erikoisseura Kaarinan Pojat palkittiin torstai-iltana pidetyssä Suomen Urheilugaalassa Vuoden urheiluseurana 2017.
– Uskomme, että tulevaisuudessa seurojen merkitys kentän ulkopuolella tukee olemaan yhtä merkittävä kuin sen sisäpuolella. Olemme yhteisössämme merkittävä toimija lapsesta mummoon ja vaariin. Urheilulla ja urheiluseuroilla tulee olemaan merkittävä rooli niin syrjäytymisen kuin syrjinnän ehkäisemisessä, KaaPon puheenjohtaja Olli Tuominen sanoi kiitospuheessaan.
Kaarinan Pojat on perustettu vuonna 1958, joten seura juhlii tänä vuonna 60-vuotista taivaltaan. Juhlavuoden ohjelmaan kuuluu muun muassa elokuussa järjestettävä KaaPo 60v. -juhlaturnaus. Juhlavuosi sisältää myös entistä tasokkaampia sarjaotteluita, sillä KaaPon edustusjoukkue nousi viime kauden päätteeksi Kakkoseen.
Onnea @KaarinanPojat #vuodenseura
Mahtavaa työtä @KimEkroos @olli_bomber ja muut!
Yhteisöllisyys ja vahvat seuran arvot hyvä pohja tulevaisuudelle! #UG18 #urheilugaala #kaarinanylpeys
Futiksella on iso yhteiskunnallinen merkitys. Se on peli, joka yhdistää ihmisiä, ehkäisee syrjäytymistä, torjuu rasismia, antaa merkitystä ja toivoa nuorille.
Ja juuri tätä työtä tekee Vuoden Urheiluseuraksi valittu @KaarinanPojat. Se ansaitsee yhteiskunnan tuen, arvostuksen.
Ja juuri tätä työtä tekee Vuoden Urheiluseuraksi valittu @KaarinanPojat. Se ansaitsee yhteiskunnan tuen, arvostuksen.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Etelä-Korean valmentaja erosi valtavan kritiikkivyöryn alla – presidentti kutsui ”epäpäteväksi”
- Kanadan valmentaja piti hienon puheen pelaajilleen: ”Te olette sankareita”
- Kanada 16 parhaan joukkoon MM-kisoissa – yleisö buuasi tylsälle pelille
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Mohamed Salahin pelikunto on kysymysmerkki ensimmäisen MM-pudotuspelin alla
- Ghanan valmentaja kritisoi MM-kisojen laajennusta: ”Raha puhuu”
- Kap Verden MM-kapteenia tutkitaan raiskauksesta – väitetty rikos tapahtui päiviä ennen Suomi-peliä
- Etelä-Korean presidentti tulistui maan pudottua MM-kisoista: ”Olen täysin ymmälläni”
- Uruguayn maalivahdin katastrofikisoille ei ole vertaista koko MM-historiassa
- Luka Modric teki MM-historiaa
- Ylen asiantuntijat lyttäävät MM-kisojen ensimmäistä pudotuspeliä – ”Nyt nähtiin todella huonoa jalkapalloa”
- Näkökulma: MM-kisojen uusi formaatti loi lohkovaiheeseen epäreilun asetelman
- Miksi Cristiano Ronaldo on pelannut jokaisen minuutin MM-kisoissa?
- Robert Lewandowskista tulossa Robin Lodin joukkuekaveri
- Norsunluurannikon kohuttu MM-tähti haluaa PSG:hen
- Piskuisen maan MM-menestys tuo mukavan rahapotin suomalaisseuralle
- Virallista: Ilmari Niskanen löysi uuden seuran
- Granit Xhaka neuvottelee siirrosta Valioliigan suurseuraan
