Lehti: Juventus kiinnostunut Arsenal-tähdestä – nähdäänkö kaksi superhankintaa ilmaiseksi?
Kuva: Getty Images
Juventus on tiettävästi ollut jo pidemmän aikaa kiinnostunut Liverpoolin keskikenttäpelaajasta Emre Canista. Viimeisten tietojen mukaan Juventus on myös kiinnostunut tuomaan Mesut Özilin Torinoon ensi kesänä.
Juventus on Gazzetta dello Sportin mukaan kiinnostunut Özilistä ja seurannut miehen otteita jo pidemmän aikaa. Lehden mukaan Juventus pyrkisi hankkimaan Özilin ensi kesänä ilmaisella siirrolla. Özilin sopimus Arsenalin kanssa päättyy ensi kesänä, eikä jatkosopimusta ole näillä näkymin syntymässä.
Myös Can on näillä näkymin siirtymässä Juventukseen ensi kesänä ilmaisella siirrolla. Mikäli molemmat hankinnat onnistuisivat, olisi kyseessä todellinen ryöstö. Pelkästään esimerkiksi Özilin markkina-arvo on tällä hetkellä Transfermarkt-sivuston mukaan 50 miljoonaa euroa. Canin arvo on tällä hetkellä 28 miljoonaa euroa.
Tiettävästi myös Manchester Unitedin manageri José Mourinho on ollut kiinnostunut Özilistä, jota hän valmensi Real Madridissa. Italialaislehti Il Corriere näkee Juventuksen mahdollisuuden siinä, ettei Özil ole vielä urallaan pelannut Serie A:ssa, joten se olisi Saksan maajoukkuepelaajalle uusi kokemus.
Lähde: Football Italia
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle