Liverpool kaavailee Leicesterin algerialaislaituri Riyad Mahrezista korvaajaa brassitähti Philippe Coutinholle, jonka perässä Barcelona on yhä tiukasti, kertoo L’Equipe.

Barça teki viime kesänä kolme tarjousta Liverpoolille 25-vuotiaasta Coutinhosta, ja katalonialaisten odotetaan yrittävän uudelleen tänä vuonna, mahdollisesti jo tammikuussa.

L’Equipe kertoo, että Liverpool on ottanut jo yhteyttä Leicesteriin tiedustellakseen Mahrezin, 26, saatavuutta. Lehden mukaan algerialaiselle annetaan mahdollisuus jättää seura, jos hänestä tarjotaan sopiva summa. Mahrez halusi lähteä Leicesteristä jo viime kesänä, mutta ”Ketut” tekivät kaikkensa pitääkseen kultakimpaleensa King Power Stadiumilla vielä tovin.

Algerialaistähti on päässyt vaikean alkukauden jälkeen jälleen vauhtiin, ja nyt hänellä on kasassa jo kahdeksan osumaa ja saman verran maalisyöttöjä kuluvalla sesongilla.

Coutinhon saldo tältä kaudelta on 12 maalia ja yhdeksän maalisyöttöä 20 ottelussa.