Manchester United -legenda Ryan Giggs nimitettiin maanantaina Walesin maajoukkueen päävalmentajaksi.

Voisi kuvitella, että kyseiseen tehtävään pääseminen olisi hieno hetki koko perheelle, mutta tilanne on täysin toisenlainen. Giggsin isä Danny Wilson nimittäin puhui The Sunille siitä, kuinka koko hänen perheensä häpeää ex-huippupelaajaa.

Syy tähän on siinä, etteivät he ole pystyneet antamaan Giggsille anteeksi vuonna 2008 selvinnyttä skandaalia. Tuolloin kävi ilmi, että Ryanilla oli ollut salasuhde veljensä Rhodri Giggsin vaimon Natashan kanssa yli kahdeksan vuoden ajan.

– Minun pitäisi olla maailman ylpein isä ja todella onnellinen siitä, mitä hän on saavuttanut, mutta häpeän häntä. En pysty edes sanomaan hänen nimeään. Viittaan häneen aina puhumalla ex-jalkapalloilijasta, Giggsin isä sanoi.

– Hän laittaa itsensä muiden edelle. Ainoa asia mistä hän välittää, on TV-asiantuntijan hommat ja leveilevien hotellien avaaminen Manchesteriin. Kun näen hänet nykyään televisiossa, käännän kanavaa ja niin tekee koko perhe.